UMK on entistä ehompi - ensimmäinen karsinta käynnistää karnevaalin

Inspiraatiota tulevalle karsintakierrokselle on haettu Ruotsin supersuositusta Melodifestivalenista.

musiikki
UMK 2015 -kilpailun lava.
Tiina Jutila / Yle

Uuden musiikin kilpailun karsinnat alkavat lauantaina 7. helmikuuta. Ensimmäinen karsinta nädään TV":ssa lauantai-iltana yhdeksältä. Shown ilme on uusi ja meno entistä vauhdikkaampaa. Tänä vuonna myös karsinnat välitetään suorina televisioon. Kilpailuohjelmien tuottajan mukaan lähetykset eivät tule jättämään ketään kylmäksi:

– Lähetyksissä on enemmän viihde-elementtejä. Pyrimme tekemään koko kansan viihdeohjelmaa, kertoo tuottaja Anssi Autio.

Uuden Musiikin Kilpailuun on alusta asti otettu mallia ruotsalaisesta menestyskonseptista, Melodifestivalenista. Nyt UMK menee Melodifestivalenin henkeen yhä karvevalistisempaan suuntaan.

– Meillä on tänä vuonna monipuolisemmat artistit kuin ennen. Heidän myötään voimme vetää showt läpi iloisella musiikkiviihdemeiningillä, vakuuttaa Autio.

Kilpailijoiden valintaan käytetiin Aution mukaan tänä vuonna entistä enemmän aikaa ja se pystyttiin tekemään huolellisemmin kuin ennen. Autio uskoo, että valintoihin käytetty aika näkyy lopputuloksessa.

Näyttäviä lähetyksiä tv-studioiden tekniikalla

Livekarsinnat lähetetään tänä vuonna Ylen Pasilan studioilta. Osittain tähän päädyttiin säästösyistä. Studioiden valmis tekniikka mahdollistaa muun muassa lyhyemmät rakennusajat. Säästö ei kuitenkaan ollut pääsyy studioiden valintaan karsintakilpailujen paikaksi, vaan se, että lähetykset saadaa tv-studioiden tekniikalla näyttävämmiksi.

Anssi Autio
Anssi AutioTiina jutila / Yle

Tekijäjoukolla on kovat odotukset katsojalukujen suhteen.

– Pertti Kurikan Nimipäivät keskusteluttaa yleisöä. Joskaan yhtenäkään vuonna ennakkosuosikki ei ole voittanut. Tämä lisää jännitystä, sanoo Autio.

Tänä vuonna voittajan äänestää yleisö ja rahat puheluista menevät hyväntekeväisyyteen.

– Varmasti suomalaisia kiinnostaa valita meille paras viisuedustaja, uskoo Autio.

Luvassa yllätyksiä ja värikylläisyyttä

UMK:n uusi ilme lepää osittain myös show-ohjaajaksi nimetyn koreografi, ohjaaja Reija Wäreen harteilla.

– Minun vastuullani ovat kaikki tapahtumat, jotka näkyvät live-tapahtumassa lavalla, kertoo Wäre.

Wäreen mukaan karsinnat näyttäytyvät televisionkatsojille entistä värikkäämpinä, nopeatempoisempina ja monimuotoisempina.

– Olemme pyrkineet siihen, ettei yksikään numero muistuta toista. Ovathan artistitkin keskenään niin erilaisia, sanoo Wäre.

– Haluamme yllättää katsojan niin esityksissä kuin haastatteluissakin.

Reija Wäre
Reija WäreTiina Jutila / Yle

Wäreen mukaan karsintaohjelmiin on valettu runsain määrin luovaa hulluutta ja värikylläisyyttä.

Jokaisessa karsinnassa esiintyy kuusi kilpailijaa, joista kolme jatkaa suoraan finaaliin ja kolme putoaa kisasta. Karsinnat ratkaistaan yleisöäänestyksellä, mutta lopullinen voittaja valitaan yleisön ja kansalaisraatien yhteistuloksella. Kilpailun finaali nähdään helmikuun 28. päivä.