Jemenin kapinalliset hajottivat parlamentin

Huthikapinalliset kertoivat ottaneensa maan johdon hallintaansa.

Ulkomaat
Jemen
Yahya Arhab / EPA

Jemenissä huthikapinalliset ovat ilmoittaneet ottaneensa haltuunsa maan hallinnan ja hajottaneensa parlamentin.

Parlamentin tilalle he kertoivat perustaneensa niin kutsutun kansallisneuvoston. Neuvoston tehtävänä on valita myöhemmin erillinen väliaikainen presidentillinen neuvosto johtamaan maata kahden vuoden ajaksi.

Shiiataustaiset kapinalliset tiedottivat vallaankaappauksensa viime käänteistä televisiopuheessaan perjantaina.

Kapinalliset kertoivat antavansa itse laatimansa perustuslaillisen julistuksen myöhemmin. Huthit olivat halunneet neuvotella muiden poliittisten ryhmien kanssa kriisin ratkaisemiseksi. Kapinalliset olivat kuitenkin asettaneet sovun syntymiselle takarajaksi keskiviikon tai muuten he tekisivät omat ratkaisunsa.

Kapinalliset ottivat Jemenin pääkaupungin Sanaan valtaosin hallintaansa syyskuussa. Tammikuussa he pakottivat Jemenin presidentin Abdrabuh Mansur Hadin ja maan hallituksen eroamaan. Tilanne maassa on ollut sekasortoinen.

Lähteet: Reuters, AFP, AP