Kriitikko ylioppilaskokeesta: Turha tutkinto, joka tekee kaikesta opiskelusta vastenmielistä

Yliopistossa pitkään opettanut Pekka Räihä lakkauttaisi ylioppilastutkinnon. Hän on sitä mieltä, että tutkinnon poistaminen antaisi paremmat eväät elämään ja itsenäiseen ajatteluun.

Kotimaa
Ylioppilaskirjoitukset.
Yle

Tampereen yliopistossa työskentelevä yliopistonlehtori Pekka Räihä sanoo, että nykyinen ylioppilastutkinto on nykyjärjestelmässä turha ja heikentää myös opiskelumotivaatiota.

Räihällä on lähes 20 vuotta opettajakokemusta. Tällä hetkellä hän toimii kasvatustieteiden yksikössä.

– Minulla on näppituntuma, että opiskelijat ovat yliopistoon tullessaan kyllästyneitä, eivätkä tahdo innostua opiskelua. Heillä on takana hyvin vahva, suorituspainotteinen lukio.

Helsingin Sanomissakin ylioppilastutkintoa ruotinut Räihä sanoo, että tutkinto on nykymuodossaan turha.

– Ylioppilaskoejärjestelmän ainut tehtävä oli aikoinaan olla yliopiston pääsykoe. Sittemmin siitä tuli oma instituutio ja yliopisto kehitti omat pääsykokeensa. Nyt meillä on rinnakkaisjärjestelmä: vahva loppukoe lukiossa ja iso pääsykoe yliopistossa.

Ylioppilaskokeella pelottelu muokkaa koko lukioaikaa

Räihä perustelee näkemystään myös sillä, että korkeakouluun pääsy ei enää vaadi lukion käymistä eikä ylioppilastutkintoa.

– Kolmevuotinen ammattillinen tutkinto riittää korkeakoulukelpoisuuteen. Monta muutosta koulutuspoliittisesti on siis tapahtunut. Muutokset puhuvat sen puolesta, että on syytä kysyä, onko ylioppilaskoetta enää järkeä ylläpitää.

Räihän mukaan lukion opiskelu pitkälle perustuu siihen, että ensimmäisestä päivästä alkaen opiskelijoita motivaoidaan ja peloitellaan yo-kirjoituksilla.

– Koe perustuu pitkälle kirjoitetun, luetun ja kuullun toistamiseen, ei soveltamiseen. Jos koko opiskelun pitää tähdätä kokeeseen, se määrittää sitä, miten voidaan opiskellla.