1. yle.fi
  2. Uutiset

Sipilä: Natosta ei kirjausta hallitusohjelmaan

Sipilä kannattaa kuitenkin Nato-selvityksen teettämistä, mitä pääministeri Alexander Stubb myös on ehdottanut.

politiikka
Juha Sipilä
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.Lehtikuva / Jussi Nukari

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä ei lämpene kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin toiveille Nato-jäsenyydestä. Sipilä ei kannata Nato-jäsenyyttä, eikä Natosta pitäisi kirjata mitään tulevaan hallitusohjelmaan.

– Jos maailmantilanne muuttuu, itsenäisellä kansakunnalla pitää olla mahdollisuus toimia sen mukaisesti, Sipilä sanoi keskustan vaaliristeilyllä lauantai-iltana.

Sipilä kannattaa kuitenkin Nato-selvityksen teettämistä, mitä Stubb myös on ehdottanut.

– Aiempi on jo niin vanha, Seppo Kääriäisen aikana tehty, että se voitaisiin tehdä uudestaan – vaikkei siihen liity mitään erityistä odotusta, Sipilä sanoi.

"Suomi ja Ruotsi Pohjolan vakaa vyöhyke"

Sipilän mielestä Natoon liittymiselle ei ole minkäänlaista tarvetta, koska Suomea ja Ruotsia ei uhata idästä eikä lännestä.

Sipilän mielestä tilanne on kuitenkin toinen, jos Ruotsi hakisi Natoon.

– Silloin pitäisi arvioida uudelleen, mutta ei se automaattisesti muuttaisi Suomen kantaa, Sipilä sanoi.

Lue seuraavaksi