Mietteliäs Marika rohkaisee kehitysvammaisia toteuttamaan unelmiaan: Musiikin tekeminen tuntuu suopealta ja kukkivalta

Laulaja-lauluntekijä Mietteliäs Marika kannustaa ihmisiä tulemaan puhumaan kehitysvammaisille ja sanomaan rohkeasti kaverille että olet tosi kiva.

Ajankohtainen kakkonen
Mietteliäs Marika Tampereen OmaPolussa
Mietteliäs Marika kertoo musiikin tekemisestä, jolle hän löytää monia valoisia laatusanoja. Haastattelijana Kaisu Jansson.

Tampereen kehitysvammaisten nuorten työ- ja päivätoimintakeskus OmaPolun tiloissa raikaa reipas musiikki. Täällä Mietteliäs Marika harjoittelee tulevaa keikkaansa varten.

Marika Rintaniemen eli Mietteliään Marikan ensimmäinen oma EP ilmestyi vuonna 2014. Laulujen sävellykset ja sanoitukset ovat kokonaan Marikan käsialaa. Levyn tekeminen oli nuorelle naiselle huikea kokemus.

– Pitkä prosessi teki minusta myös paljon itsenäisemmän ihmisen ja taiteilijan, Marika kertoo bändiharjoitustensa lomassa.

Levyä varten Marika oli kirjoittanut useita vuosia runoja ja tehnyt omia sävellyksiä. Levyn tekemistä vauhditti Jyri Pitkänen, joka viitisen vuotta sitten oli pitämässä taidetyöpajaa kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminta OmaPolussa.

– Marikan musikaalinen ja lyyrinen lahjakkuus nousi esille. Pikkuhiljaa lahjakkuus jalostui levyksi, Jyri kertoo.

Lopulta levy valmistui vajaassa vuodessa. Mietteliään Marikan taustajoukoissa hääräilevä tuottaja ja kitaristi Kari Lounela sekä perkussioita soittava Jyri ovat saaneet paljon yhteistyöltä.

– Marika on tosi hieno biisintekijä ja valloittava esiintyjä. Hän inspiroi minua taiteilijana suuresti, Kari tuumii.

– Me jäädään Karin kanssa taustasurffareiksi esiintyessä. Monella suomalaisella esiintyvällä taiteilijalla olisi oppimista Marikan läsnäolosta lavalla, sanoo Jyri.

Idolin lämmittelijäksi

Monella suomalaisella esiintyvällä taiteilijalla olisi oppimista Marikan läsnäolosta lavalla.

Jyri Pitkänen

Nuoren naisen levyllä on viisi kappaletta, joilla käsitellään rankkojankin aiheita. Marikan mukaanRavintolakertoo alkoholistien elämästä juottoloissa jaPakastintaas vie ajatukset lapsuuden makuelämyksiin. Laulujen tarinat tulevat Marikan omasta elämästä.

Esiintyvällä taiteilijalla on myös oma tavaramerkkinsä. Huudahdus Kärpät! on Marikalle vastaava tunniste kuin karhea ääni räppäri Cheekille.

Viime syksynä Marika nousi Tampere-talon lavalle lämmittelemään laulaja Juha Tapiota. Esiintyminen suurelle yleisölle oli jännittävä hetki, mutta kaikkein kutkuttavinta oli tavata oma idoli.

– Mulla on vieläkin vähän sellainen tärinä, kun puhutaan Juha Tapiosta. Kuuntelen välillä Juha Tapion levyjä päivittäin kotona.

– Hän sanoi biiseistäni, että tosi hienoja tekstejä. Se tuntui hyvältä.

Tuottelias nuori taiteilija

Juha Tapiolta ja muilta kuuntelijoilta saatu posiviitinen palaute on kannustanut Marikaa jatkamaan musiikin tekemistä. Tällä viikolla Mietteliäs Marika esiintyy A2: Kehitysvammais-illlassa. Toinen keikka on sovittuna myös keväämmälle.

Viime vuonna ilmestynyt levy tuskin jää Mietteliään Marikan viimeiseksi, sillä kotona on jo syntynyt uusia sävellyksiä ja sanoituksia.

Voi vaikka sanoa, että on tosi kiva ja fiksu. Kyllä kehitysvammaisia pitää ja tulee kunnioittaa.

Marika Rintaniemi

– Uutta levyä voidaan odottaa sitten, kun räheys on kohdallaan, nainen vastaa kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmista.

Marika kannustaa ihmisiä tulemaan puhumaan kehitysvammaisille. Hänen mukaansa sairaus on jokaisen oma asia.

– Voi vaikka sanoa, että on tosi kiva ja fiksu. Kyllä kehitysvammaisia pitää ja tulee kunnioittaa.

On aika jatkaa harjoituksia. Laulu Toivoisin olevani täyttää vielä kerran koko OmaPolun.

Miettiliäs Marika on mukana A2 Kehitysvammais-illassa tiistaina 10. helmikuuta YLE TV2:ssa kello 21.