Yle Draaman päälliköksi ohjaaja Jarmo Lampela

Yle Draaman päälliköksi on nimitetty ohjaaja, professori Jarmo Lampela. Lampela aloittaa tehtävässään toukokuun alussa. Lampela haluaa nähdä Ylen kanavilla draamaa, joka tarttuu tunteisiin ja haastaa.

elokuvat
Jarmo Lampela.
Jarmo Lampela.Laura Pohjavirta / Yle

Jarmo Lampela vastaa sekä Ylen kotimaisesta draamatuotannosta sekä draaman kehittämisestä. Draamapäällikön vastuulla on Ylen omatuotantoinen draama ja tuotantoyhtiöiltä tilatut suomenkieliset teokset ja sarjat.

– Tämä on haaste ja mahdollisuus. Lähetyskenttä on muuttumassa niin paljon, että siellä avautuu uusia kanavia löytää sirpaloitunutta yleisöä. Oma missio on myös nostaa esiin uusia tekijöitä, siellä on vankka tekijäjoukko odottamassa tilaisuutta, Lampela sanoo.

Lampela on ohjannut tv-, elokuva- ja teatterituotantoja sekä toiminut käsikirjoittajana, dramaturgina ja tuottajana vuodesta 1992.

– Haluan nähdä Ylen kanavilla sellaista draamaa, joka tarttuu tunteisiin ja haastaa. Ei ole mitään tiettyä genreä vaan Ylen draaman rikkaus on aina ollut se moniulotteisuus, Lampela kertoo.

Lampela työskentelee nyt Aalto-yliopiston elokuvauksen professorina ja elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen johtajana. Aalto-yliopistossa hän on vastannut elokuvakoulun kansainvälisten suhteiden kehittämisestä ja kansainvälisistä verkostoista. Hän jättää professorin tehtävät siirtyessään Ylelle.

Kansainväliset tuotannot haasteena

Ylelle Lampela on ohjannut useita tuotantoja, viimeksi Yle TV2:lla esitettyä Tehdas-sarjaa ja viime kevään lasten Ihan sama -seikkailusarjan.

– Jos jollain on resursseja tehdä isoja asioita niin Yleisradiolla. Seuraava askel on, miten Yle pystyy kehittymään isoissa tuotannoissa kansainvälisempään suuntaan, Lampela sanoo.

Ylen draamapäällikönä toiminut Tuire Lindström on siirtynyt kansainvälisten tuotantojen ja kumppanuuksien päälliköksi.