1. yle.fi
  2. Uutiset

Pääsihteeri puolustaa yo-tutkintoa: Maailma muuttuu – ja ylioppilastutkinto perässä

Nykyistä ylioppilastutkintoa moititaan liiasta ulkomuistin testaamisesta ja opiskelumotivaation heikentämisestä. Ylioppilastutkintolautakunta yrittää pysyä kehityksen mukana muun muassa sähköistämällä tutkintoa.

tekniikka
Ylioppilaslakki.
Arja Lento / Yle

Tampereen yliopistossa pitkään opettanut yliopistonlehtori Pekka Räihä pitää nykyistä ylioppilastutkintoa turhana. Räihän mielestä tutkinto perustuu pitkälle opitun toistamiseen, ei soveltamiseen. Räihän mukaan yo-tutkinnon lopettaminen antaisi paremmat eväät elämään ja itsenäiseen ajatteluun.

Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Kaisa Vähähyyppä on eri mieltä.

– Toki siellä on osioita, joissa testataan, onko kokelas oppinut opetussuunnitelman asioita faktoina. Mutta kyllä valtaosa tehtävistä on pohdintatehtäviä ja laajempia kokonaisuuksia, joissa joutuu yhdistelemään asioita ja testaamaan ongelmanratkaisutaitoa.

Ylioppilaskokeen tehtävä oli aikoinaan toimia yliopiston pääsykokeena. Sittemmin yliopistot kehittivät omat pääsykokeensa. Yliopistonlehtori Pekka Räihän kokemuksen mukaan opiskelijat ovat sekä yo-kokeeseen että yliopiston pääsykokeisiin päntättyään kyllästyneitä eivätkä tahdo innostua opiskelusta.

Sähköinen tutkinto tulee 2016

Teknologia mahdollistaa nimenomaan sellaiset tehtävät, jotka pakottavat oppilaan pohdiskelemaan asioita ja miettimään kokonaisuuksia.

Kaisa Vähähyyppä

Ylioppilastutkintolautakunnassa tiedostetaan, että tutkintoa pitää kehittää. Pääsihteeri Kaisa Vähähyypän mukaan työn alla on monta asiaa yhtä aikaa.

– Maailma ympärillä muuttuu eikä ylioppilastutkinto voi pysyä samana. Merkittävin uudistus on tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotto eli tutkinnon sähköistäminen. Sen ensimmäinen toteutus alkaa syksyllä 2016 kolmessa ensimmäisessä aineessa.

Kaisa Vähähyypän mielestä teknologian avulla yo-kokeeseen voidaan ottaa nuorille tuttuja asioita.

– Esimerkiksi videokerronta voi olla nuorille tutumpaa kuin tekstin lukeminen kirjasta tai paperilta. Sitäkin taitoa tietenkin tarvitaan. Voimme hyödyntää videokerrontaa, lisätä simulaatioita, analysoida matemattisia käyriä ja niin edelleen.

– Teknologia mahdollistaa nimenomaan sellaiset tehtävät, jotka pakottavat oppilaan pohdiskelemaan asioita ja miettimään kokonaisuuksia. Yo-tutkinnon tehtävänä on toimia lukion päättökokeena ja toisaalta väylänä korkeakouluihin. Tutkinnon on kuitenkin noudatettava ja seurattava sisällöllisesti opetussisältöjä, Kaisa Vähähyyppä toteaa.

Lue seuraavaksi