Nightwish ensimmäisenä suomalaisbändinä Lontoon Wembleyn pääesiintyjäksi

Nightwish esiintyy Wembleyn areenalla ensi joulukuussa. Konsertti tekee historiaa, sillä kyseessä on ensimmäinen suomalainen yhtye, joka konsertoi areenalla pääesiintyjänä.

kulttuuri
Nightwish esiintyi Tuska 2012 Open Air -festivaalilla Helsingissä vuonna 2013. Kuvan etualalla on yhtyeen basisti Marco Hietala.
Nightwish esiintyi Tuska 2012 Open Air -festivaalilla Helsingissä vuonna 2013. Kuvan etualalla on yhtyeen basisti Marco Hietala.Aleksi Tuomola / Lehtikuva

Nightwish konsertoi Lontossa Wembleyllä 19. joulukuuta.

Nightwishiä lämmittelevät ruotsalainen Arch Enemy sekä suomalainen Amorphis.

Kyseessä on yhtyeen ainoa Britannian keikka tänä vuonna. Yhtye konsertoi tänä vuonna useissa eri kaupungeissa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Suomessa sekä muutamissa kaupungeissa Euroopassa.