Pumpulipuikko on tärkeä ase rikosten tutkimisessa

Dna-perimän tutkiminen on rikostentutkimisessa jo arkipäivää. Myös sukulaisuuden selvittämisessä voidaan tilata dna-tutkimus.

tiede
pumpulipuikko
Timo Nykyri / Yle

Sukulaisuutta selvitetään kolmen eri toimeksiantajan vaatimuksesta: Tuomiostuimen, lastenvalvojan tai yksityishenkilön.

– Useimmiten tutkimus tehdään lastenvalvojan tilauksesta, tällöin kyseessä on yleensä avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen oikeusgenetiikan yksikön johtaja Marjo Kestilä.

Yksityishenkilöt haluavat yleensä isyystutkimuksen, joskus myös sisaruus-puolisisaruustestin.

– Kaksi aikuista ihmistä haluaa esimerkiksi selvittää onko heillä yhteinen isä, kertoo Kestilä.

Vuodessa yksityishenkilöt teettävät tällaisia tutkimuksia noin 150. Lastenvalvojien ja oikeusteitse tutkimuksia tehdään yli tuhat vuodessa.

Testissä tehdään verikoe. Yhden tutkittavan koe maksaa 264 euroa ja sen lisäksi mukaan tulee kuluja verikokeesta, joka tehdään yleensä yksityislääkärillä.

Eniten dna-tutkimusta käytetään omaisuusrikosten kuten asuntomurtojen tutkimisessa.

Erkki Sippola

DNA paljastaa useimmiten varkaan

Keskusrikospoliisin laboratorio saa vuosittain noin 8000 toimeksiantoa. Se tarkoittaa 25 000 näytettä vuosittain ja sen lisäksi vielä henkilörekisterinäytteitä noin 15 000 kappaletta, valottaa KRP:n laboratorion päällikkö Erkki Sippola työn määrää.

Dna-tutkimuksesta on tullut merkittävä rikoksentutkintamenetelmä, jota käytetään lähes kaiken tyyppisten rikosten tutkimisessa.

– Eniten dna-tutkimusta käytetään omaisuusrikosten kuten asuntomurtojen tutkimisessa, kertoo Sippola .

– Dna-tutkimuksella pyritään saamaan selville kuka tai ketkä henkilöt ovat olleet rikospaikalla.

Pumpulipuikko on tärkeä ase rikollisuuden kitkemisessä. Kuten television Csi-sarjoissa näytteet kerätään usein pumpulipuikolla esimerkiksi pienestä tahrasta.

– Tekniikka mahdollistaa dna-tunnisteen muutaman kymmenen solun kokoisesta näytteestä. Dna-tutkimukset ovat arkipäiväistyneet. Myös niiden hinta on nykyään varsin kohtuullinen.

– Keskihinta on 140 euroa näytettä kohden, joskin joidenkin rikosten tutkinnassa näytteitä täytyy tutkia suuri määrä. Se on siitä huominatta erittäin kustannustehokas tekniikka, kehuu Sippola.