Muutama EU-maa suhtautuu myönteisesti aseiden vientiin Ukrainaan

Liettuan ulkoministerin mielestä aseiden vieminen on ”looginen siirto”. Iso-Britannia ei tue tappavien aseiden viemistä.

Ulkomaat
Ulkoministerit Tuomioja, Steinmeier ja Reynders neuvottelemassa.
Ulkoministerit Tuomioja, Steinmeier ja Reynders neuvottelevat Ukrainan tilanteesta.Oliver Hoslet / EPA

EU:n ulkoministerit tapaavat Brysselissä ja keskustelevat parhaillaan Ukrainan tilanteesta. Ukrainan mahdollinen tukeminen aseavulla ei ole kokouksessa asialistalla. EU-maiden ministerit ovat kuitenkin kertoneet medialle mielipiteitään aseviennistä.

Jyrkkää Venäjä-politiikkaa kannattavan Liettuan ulkoministeri Linas Antanas Linkevičius sanoo olevansa kyllästynyt ikuisiin kädenpuristuksiin ja johtajien perhekuviin. Jokainen maa tekee itse päätöksensä mahdollisesta aseiden viennistä, mutta Liettuan ministeri sanoo ymmärtävänsä Yhdysvaltain mahdollista puolustusaseiden vientiä.

– Sanoisin että se on looginen liike, Liettuan Linkevičius sanoo.

Linkevičius on epäileväinen rauhanneuvotteluiden suhteen.

– Kukaan ei halua sotaa, mutta voimme tehdä päätöksiä vain sen perusteella mitä todella tapahtuu. Emme voi uskoa sanaakaan siitä mitä Venäjän johdon puheita. Joten kaikki mistä päätetään, pitäisi todistaa käytännössä.

EU-maat tarkoittaa eri asioita puhuessaan aseviennistä. Esimerkiksi Iso-Britannin Philip Hammond sanoi, että maa ei tue tappavien aseiden viemistä Ukrainaan.

Niin ikään tiukkaa linjaa Venäjä-politiikassa pitänyt Ruotsi sen sijaan on jyrkästi aseiden vientiä vastaan.

Liettua kaikkein "sotaisin"

– Toivon että kukaan ei toivo kriisin eskaloitumista ja lisää aseita. Aseiden lisääminen ei ratkaise tätä. Se mikä ratkaisee, on venäläisten aseiden vetäminen pois, Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström sanoo.

Suomen Erkki Tuomioja tulkitsee, että aseiden vienti ei kenenkään mielestä ratkaise Ukrainan tilannetta – edes niiden maiden mielestä, jotka puhuvat aseiden toimittamisesta. Tuomioja sanoo, ettei osaa arvioida, mitkä EU-maat suhtautuvat myönteisesti aseiden viemiseen.

– Liettua on itse asiassa vienyt sinne aseita, Liettua on niin sanotusti ollut sotaisalla päällä. Muista maista en tiedä. Puola on toinen tällainen, samoin Iso-Britannia. Näistä ei täällä tehdä päätöksiä.

Ulkoministerit odottavat kuulevansa lisää Saksan ja Ranskan Venäjän ja Ukrainan kanssa käymistä rauhanneuvotteluista. Tuomiojan mielestä EU on jättänyt diplomatiaan tyhjiön, jonka Ranska ja Saksa ovat täyttäneet.

– Ei kannata tämän nyt tämän konfliktin osalta hevosia vaihtaa, silloin kun ylitetään tätä vuolasta virtaa. Tuetaan nyt Saksan ja Ranskan työtä.

– Me olemme pitäneet molempiin maihin – ja erityisesti Saksan ulkoministeriin - läheistä yhteyttä, Tuomioja sanoo.

Maria Stenroos, Yle, Bryssel