Turku haluaa tunnin junalla Helsinkiin – pikayhteyttä lobataan Finlandia-talossa

Turun kaupunki ajaa voimakkaasti nopean junayhteyden rakentamista Turusta Helsinkiin. Niin kutsuttu 'tunnin juna' on tiistaina yksi pääteemoista Suomen tulevaisuus -tilaisuudessa Finlandia-talossa Helsingissä. Tilaisuudessa Turun kaupunki ja Varsinais-Suomen liitto esittelevät maakunnan kärkihankkeita elinkeinoelämän vaikuttajille.

Kotimaa
Turun lippu
Yle

Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen liiton tavoitteena on tarjota tilaisuudessa näkemyksiä, tavoitteita ja konkreettisia ehdotuksia seuraavan hallituksen ohjelmaan Turun ja Varsinais-Suomen näkökulmasta. Varsinais-Suomen liiton maakuntahallitus pitää tunnin junaa maakunnan ykköshankkeena. _Suomen tulevaisuus _-tilaisuuden muita teemoja ovat meriteollisuus, bio- ja lääkediagnostiikka, kiertotalous ja matkailu.

– Esitämme tavoitteita kansalliseen keskusteluun. Olemme koonneet teollisuuteen, ympäristöön, saavutettavuuteen ja kilpailukykyyn liittyviä teemoja, joista haluamme keskustella, sanoo Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell.

Randell pitää tilaisuudessa Turun kaupungin puheenvuoron. Varsinais-Suomen liiton puolesta ajatuksiaan lausuu uusi maakuntajohtaja Kari Häkämies. Päätöspuheenvuoron käyttää maakuntahallituksen puheenjohtaja Ilkka Kanerva.

Silmäätekeviä paikalla

Suomen tulevaisuus -seminaariin on kutsuttu politiikan ja elinkeinoelämän vaikuttajia koko maasta. Keskusteluun Suomen tulevaisuudesta johdattavat eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ja kansanedustaja, talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen. Tilaisuudessa käydään paneelikeskustelu, johon osallistuvat suurimpien puolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Puheenvuoron käyttävät myös muun muassa Meyer Turku Oy:n varatoimitusjohtaja Jari Anttila, muuttoliiketutkija Timo Aro ja VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu.