Näkökulma: Kulttuuripuolueet kadoksissa

Suurimmat puolueet julkistivat vaaliohjelmansa viikonloppuna. Kulttuurilla ei ole niissä kovinkaan suurta painoa, kirjoittaa Yle Uutisten kulttuuri ja ilmiöt -toimituksen esimies Janne Mällinen.

kulttuuri
Janne Mällinen

*Keskusta, kokoomus ja SDP *julkistivat viikonvaihteessa vaaliohjelmansa riehakkaissa hengennostatuskokouksissaan. Vaalit ovat nurkan takana, ja jokainen puolueista lupaa uutta työtä, kasvua, investointeja ja panostuksia koulutukseen. Näillä nousuun! Terhakkaan oloiset kansanedustajaehdokkaat hymyilevät punaposkisina.

Suurimpien puolueiden vaaliohjelmista löytyy monennäköistä reseptiä Suomi-neidon kihtiin, mutta kulttuurista ohjelmissa ei pahemmin hiiskuta. Demarit on ainoa puolue, joka edes käyttää k-sanaa koko ohjelmassaan. He aikovat kuulemma taata jokaisen oikeuden kulttuuriin ja lupaavat turvata ns. vapaan sivistystyön edellytykset. Hurskaita sanoja puolueelta, joka hallitustaipaleensa aikana on nipsaissut ns. vapaan sivistystyön rahoitusta.

Suurimmat puolueet ovat unohtaneet kulttuurihistoriansa. Kaikki nämä puolueet olivat syntyessään myös sivistysliikkeitä, jotka yhdistivät suomalaisia ja pyrkivät kehittämään yhteiskuntaa etenkin kulttuurin kautta. Itsenäistymisen hetkellä oman kansallisen kulttuurin ylläpito ja kehittäminen olivat puoluetoiminnan ytimessä.

Kokoomuksen oppi-isinä toimivat 1800-luvulla kansallisfilosofimme J. V. Snellman sekä professori Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Molemmat erittäin sivistyneitä suomalaisen kielen ja kulttuurin rakastajia. Molempien ajattelun taustalla on nähtävissä hegeliläisyyttä; Snellmannin mukaan kansakunnasta tulee kansakunta vain hengen, kulttuurin ja koulutuksen kehittyessä. Yrmyn näköisten miesten ajattelun korkeus on latistunut pannukakuksi, kun katsotaan kokoomuksen tuoretta vaaliohjelmaa.

Suurimmat puolueet ovat unohtaneet kulttuurihistoriansa.

Keskustan kantaisä, Santeri Alkio, oli myöskin suuri kansansivistysmies. Hän johti nuorisoseuraliikettä, joka toi hengen valoa tupiin opin ja sivistyksen muodossa. Alkio uskoi humanistina selkeästi edistykseen ja ihmishengen jalostuksen tärkeyteen. Sivistykselliset ja yhteiskunnalliset asiat kulkivat rinta rinnan alkiolaisessa elämässä. Nyt keskusta näyttää pudottaneen kapulan käsistään ja ainoa löyhä sidos kulttuuriin on etenkin keskustanuorten uudelleenvirinnyt pakkomielle pitää kansallispukuja.

SDP:kin on ollut laaja sivistysliike. Forssan ohjelman tavoitteet on kuitenkin saavutettu jo aikoja sitten, eikä puolueen pieni punainen sydän enää väpätä kuuluvasti kulttuurin puolesta. Tilatonta väestöä ei ilmeisesti tarvitse enää sivistää ja kasvattaa kuin muutaman virkkeen verran vaaliohjelman takasivuilla.

Kulttuuri voidaan määritellä laajasti ihmiskunnan parhaimmiksi saavutuksiksi. Kulttuuri on meidän yhteisömme henkinen ja aineellinen kruunu, kertomus meistä tässä ajassa ja historiassamme. Tässä mielessä on omituista, että suurimmille puolueille kulttuuri on nykyään niin vaikea asia.

Suomalaiset kulttuurintekijät ovat selvästi kuumissaan tilanteesta. On todennäköistä, että seuraavalla vaalikaudella myös kulttuurin määrärahoja tullaan erilaisten indeksien jäädyttämisen lisäksi leikkaamaan.

Nyt näyttää siltä, että suurimmat puolueet lähtevät vaaleihin kulttuurimielessä sammutetuin lyhdyin.