1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Vuorikiipeilijät löysivät Andeilla yli 50 vuotta sitten kadonneen lentokoneen

Tuhoisassa koneturmassa 1960-luvulla sai surmansa osa chileläisestä jalkapallojoukkueesta.

Ulkomaat
Hylyn jäänteitä Andien vuoristossa.
Hylyn jäänteitä Andien vuoristossa.Reuters

Vuorikiipeilijäretkikunta uskoo ratkaisseensa yhden Andeilla kadonneen matkustajalentokoneen mysteerin. Retkikunta on ilmoittanut löytäneensä vuoristosta kolmen tuhannen metrin korkeudesta 53 vuotta sitten kadonneen matkustajalentokoneen hylyn.

Chileläislähtöisen Lan-yhtiön kone oli kuljettanut suurta osaa santiagolaisesta jalkapallojoukkueesta ja jalkapallotuomareita. Koneessa oli yhteensä 24 ihmistä. Kiipeilijät uskovat löytäneensä heidän jäänteitään.

Huhtikuussa 1961 viranomaiset ilmoittivat koneen kadonneen Linaresin kaupungin lähellä noin 300 kilometriä Chilen pääkaupungista Santiagosta etelään.

Chilen pääsarjassa pelannut Green Cross -seura oli yksi Chilen parhaista. Menehtyneiden pelaajien joukossa oli muun muassa argentiinalainen tähtihyökkääjä Eliseo Mouriño, joka oli pelannut vuoden 1958 MM-kisoissa Argentiinan paidassa.

Koneessa ollut jalkapallojoukkue.
Koneessa ollut jalkapallojoukkue.Reuters

Seura yritti päästä menetyksen yli, mutta lopulta se joutui lopettamaan toimintansa ja sulautumaan osaksi toista seuraa.

Koneen nyt löytänyt retkikunta oli taivaltanut hevosilla ratsastaen kahden päivän ajan ja sen jälkeen kiivennyt vuoria ylös vielä kaksi päivää, retkuetta johtanut retkeilijä Lower López kuvasi.

Koneen peräosa ja joitakin matkustajien jäänteitä oli tiettävästi löydetty kauempaa vuorilta pian onnettomuuden jälkeen. Pelastustyöt oli päätetty lopettaa lumihuippuisilla vuorilla, koska etsintöjä vaikeissa olosuhteissa pidettiin liian vaarallisina.

Myös eräät onnettomuudessa kadonneiden omaiset haluavat kiivetä koneen hylyn luo pitääkseen siellä pienen muistotilaisuuden ja hyvästelläkseen vuosikymmeniä kateissa olleita sukulaisiaan ja perheenjäseniään.

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi