Tilkunviilaus kiehtoo: tilkkuilija surauttaa mummon perinnelakanoista uutta helpoin pikatekniikoin

Varoitus: tilkkutöihin jää koukkuun! Lumoava värimaailma, uudet haastavat tekniikat ja luova itseilmaisu, kurssien sosiaalinen kanssakäyminen, tekstiilimuistojen talletus – syitä on yhtä monta kuin on tilkunviilaajiakin. Nykyään tilkkutöissä suositut pikatekniikat tekevät onnistumisesta entistä helpompaa.

ilmiöt
Tilkkutyöhön applikoituja pöllöjä
Nina Keski-Korpela / Yle

Tilkkutyöt ovat helppo tapa aloittaa käsitöiden tekeminen, sanoo tilkkutyökurssien opettaja Katri Eskelinen. Hän opettaa Vanajaveden Opiston kursseilla yli 80:tä tilkkuilijaa Kanta-Hämeessä. Opiston aulagalleriaan Verkatehtaalle koottu näyttely esittelee osan kurssilaisten aikaansaannoksista.

– Tilkkutyön valmistuminen on tosi suuri projekti ja totta kai sitä halutaan esitellä toisillekin. Aika moni on työstään ylpeä, mutta moni ei silti halua työtään näytille.

Tilkkuilu kiehtoo eri syistä: lähtökohtia on yhtä monia kuin tilkkuilijoitakin, sanoo Eskelinen.

– Ei tarvitse kuin osata ommella suoraa saumaa ja sillä pääsee ihan älyttömän pitkälle. Koukkuun jääneet tulevat kursseille hakemaan uusia tekniikoita, haastamaan itseään, tekemään monimutkaisempaa. Aika usein se lähtee myös tuotteen tarpeesta, että tarvitaan määrätynlainen tuote.

Maailma muuttuu, niin tilkkuilukin

Ennen vanhaan tilkkutyötä tehtiin osin pakon sanelemana, kun materiaaleista oli pulaa. Nykyään tilkkutyö on käsityöharrastusta ja luovaa itseilmaisua, usein uusista kankaista. Kierrätyskin on silti vahvasti mukana.

– Nykyään kun sisustetaan, halutaan määrätyt värit määrättyyn paikkaan. Mutta moni aloittaa tilkkutyöt kierrättämisen takia, eli onkin ajatuksena nimenomaan tehdä vanhoista materiaaleista se perinteinen tilkkutyö, ja tämä on selvästi nousussa, kertoo Eskelinen.

Tilkkutyö säilyttää myös perheen tekstiilimuistot.

– Se on monelle tosi tärkeää. Ei ole järkevää säilyttää mummon pitsilakanoita kaapin perukoilla, kun niitä ei kuitenkaan käytetä. Niistä tehdään uusia tekstiileitä, jotka toimivat käytössä tai koristeena.

Tilkkutyötä voi tehdä hitaastikin, mutta erilaiset pikatekniikat ovat yleisesti käytössä. Esimerkiksi näytteillä olevaan parisängynpeittoon ei ole yhtään suorakaidetta leikattu yksittäin, vaan kaikki on lähtenyt suikaleista.

– Nykyihminen on kiireinen ja haluaa nopeasti äkkiä kaikki mulle, eli me tehdään pikatekniikoita, eli huijataan silmää. Ommellaan suikaleita yhteen ja leikataan ja taas ommellaan ja näin ovelasti tekemällä saadaan hienoja kuvioita, joita välttämättä tilkkutyötä tekemätön ei tiedä, että mikä juju siellä on takana ollut. Sekin koukuttaa ihmisiä tulemaan vuodesta toiseen, eli uteliaisuus ja kokeilunhalu.

Valmis työ palkitsee tekijänsä

Neljän tilkkuilijan joukko on hurahtanut tilkunviilaamiseen. Marja Marila kehuu kurssien opettajan Katri Eskelisen inspiroivaa otetta ja kertoo, että tilkkuilu katkaisee arjen.

– Se on myös luovaa itseilmaisua. Käsillä tekemisen ylläpitäminen ja uusien materiaalien tai systeemien käyttöönotto ja myös kierrätys, se on tapetilla kursseilla.

Laila Patronen-Jurvanen sanoo, että kankaiden värimaailma ja suunnittelu on tilkkuilun kutkuttavin vaihe.

– Lopputulos tietysti saa aina uudestaan syttymään. Työllä on yhtymäkohta menneeseen, on halu säilyttää käsillä tekemisen perinnettä monimuotoisesti. Eri tekniikoin voi tehdä, kuvankäsittelyllä ja muulla, sellaisia töitä, mihin voi tallettaa muistoja.

Marketta Gröhn pitää myös kurssien sosiaalisesta puolesta.

– Ajattelin aina, että eläkkeellä alan tätä harrastaa, mutta aloinkin jo aikaisemmin. On kiva tavata samanhenkisiä ihmisiä. Kotona tehdään ja kursseilla jutellaan! Värien valitseminen tuntuu välillä vähän työläältä, kun koskaan ei tiedä kankaista, millainen se työ on sitten valmiina.

Työkaveri houkutteli Kirsti Hirvosen tilkkutyökurssille yli kymmenen vuotta sitten.

– Aina vaan uudestaan tulen, vaikka välillä oli välivuosiakin. Teen aina uusista kankaista, ja aina tarttuu uusia kankaita mukaankin.