Satulavarkaat tyhjentävät talleja Etelä-Suomessa

Etelä-Suomessa on alkuvuoden aikana liikkunut röyhkeitä satulavarkaita. Satuloita on varastettu eri puolilla Uuttamaata, Kymenlaaksoa ja Hämettä niin pieniltä, muutaman hevosen talleilta, kuin isoilta ratsastuskouluiltakin. Tekijät ovat karkuteillä.

Kotimaa
Satuloita seinälle telineissä.
Terhi Koivula

Hämeenlinnalaisen Alaspään ratsastuskoulun yrittäjä Terhi Koivula sai viikonloppuna hämmentyneen puhelun. Aamuruokintaa tekemään tullut työntekijä huomasi tuntihevosten satulahuoneen tyhjentyneen yön aikana.

– Saara lähetti minulle kännykkään kuvan liki tyhjästä satulahuoneesta, Koivula kertoo.

Satuloita oli hävinnyt kaikkiaan 15 ja suitsiakin kahdeksat. Ihan kaikkea varkaat eivät olleet vieneet, vaan parhaat päältä. Tuuriakin oli, sillä viereisessä huoneessa olisi ollut toinen satulahuone, jossa yksityishevosten omistajat säilyttävät varusteitaan. Niitä varkaat eivät onneksi huomanneet.

Koivula kertoo käyneensä yöllä tallin pihassa hakemassa trailerin, mutta ei tuolloin huomannut mitään ylimääräistä liikettä. Saattaa olla, että ryöstöretki keskeytyi Koivulan käyntiin, niin kiireiset jäljet tallille jäivät.

– On varmasti ihan hyvä, etten mennyt sattumalta talliin sisälle tilanteen ollessa päällä, Koivula pohtii.

Ystäviltä apua toiminnan jatkamiseen

Alkuviikko on mennyt korvaavia satuloita etsiessä. Satula on yksi turvavaruste, jota ilman tunteja ei voi pitää. Yrittäjä kertoo, että toimintaa on voitu jatkaa lainasatuloiden avulla.

– Ihmiset ovat auttaneet valtavasti. Kaikilla hevosilla on nyt jonkinlaiset satulat, mutta sopivien satuloiden etsiminen on ison työn takana. Satula on vähän kuin hyvä nahkakenkä, joka istuu käyttäjälleen paremmin käytön myötä, Koivula kuvailee.

Varastettujen satuloiden arvo vaihtelee muutamasta sadasta eurosta muutamaan tuhanteen euroon. Ratsastuskoulun ovessa on uudet lukot, ja yrittäjä harkitsee valvontakameroiden hankkimista.

Varkaat luovuttivat Liesjärvellä

Tammelan Liesjärvellä Iso-Herttuan tallilla ryöstöretkestä selvittiin säikähdyksellä. Siellä varkaat vierailivat muutama viikko sitten. Röyhkeydestä kertoo se, että tallin ovella käytiin, vaikka se sijaitsee samassa pihapiirissä perheen omakotitalon kanssa.

Talliyrittäjä Sinikka Iso-Herttua kertoo, että varkaat toimivat varoen. Yöllä oli satanut pihaan kevyt kerros lunta, mistä pystyi päättelemään auton liikkeet. Varkaat olivat ajaneet auton tallin oven eteen, keula valmiiksi pakosuuntaan. Tallin ovi oli avattu ja käytävälle kurkattu, mutta sitten varkaat tulivat toisiin aatoksiin.

– Meillä on käytävällä turvakamera, jonka punaisen valon välkkeen voi nähdä ulko-ovelle saakka. Satulahuoneen oven edessä on leveä rauta, joka on erikseen lukolla kiinnitetty. Senkin näkee ulko-ovelle, Iso-Herttua kertoo.

Varotoimet olivat tällä kertaa riittävät. Turvakameroiden avulla pystyttiin päättelemään vieraiden käyntiaika, mutta tunnistukseen riittävää kuvaa ei tällä kertaa tallentunut.

– Sen jälkeen kun varkaat kävivät ratsastuskeskuksessa Somerolla, olemme olleet todella tarkkoina ovien lukitsemisessa, Iso-Herttua kertoo.

_Poliisi pyytää mahdollisia vihjeitä varkaiden liikkeistä, sekä varastetuista varusteista. Niistä voi soittaa Hämeen poliisilaitokselle numeroon 029-5414 222. _