Solidium myy Telia-Soneraa liki miljardilla

Valtion sijoituksia hallinnoiva Solidium omistaa tällä hetkellä liki kahdeksan prosenttia Telia-Soneran osakkeista. Nyt valtio vähentää jälleen omistustaan pohjoismaisessa teleoperaattorikonsernissa.

talous
Solidiumin verkkosivu
Solidium

Valtion sijoituksia hallinnoiva Solidium myy 175 miljoonaa Telia-Soneran osaketta eli noin neljä prosenttia teleoperaattorikonsernin liikkeelle lasketuista osakkeista.

Solidium saa kaupasta vajaat miljardia euroa, ja omistus Telia-Sonerassa puolittuu. Solidium myi Telia-Soneraa myös marraskuussa ja sitä ennen syksyllä 2013.

Solidium omistaa tällä hetkellä noin 337 miljoonaa Telia-Soneran osaketta eli osakkeista 7,8 prosenttia.

Varoilla Solidium aikoo muun muassa maksaa takaisin 600 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan. Lisäksi tuotolla rahoitetaan osakesijoituksia.

Myynnin tuloksista on määrä tiedottaa jo keskiviikkona.