Sisäilmaongelmaisen Kaurialan yläkoulun väki siirtyy Hamkille Myllymäkeen

Hämeenlinnan Kaurialan yläkoulu siirtyy syksyllä Hamkin opettajakorkeakoulun tiloihin Myllymäkeen. Kaurialan koulun rehtori Pekka Saros kuuli päätöksestä aamulla radiosta. Häntä arveluttaa väistötilojen terveys ja sopivuus koulukäyttöön.

Kauriala, Hämeenlinna
Hamkin rakennus Myllymäessä
Hamk

Kosteusvaurioista ja sisäilmaongelmista kärsivä Kaurialan koulu (siirryt toiseen palveluun) siirtyy Hamkin Metsola ja Tapiola -rakennuksiin.

Tilaajapäällikkö Antti Karrimaa on helpottunut, että Hamkin kanssa päästiin sopimukseen, sillä väistötilat ovat todella kortilla.

Myllymäkeen joudutaan rakentamaan erikoisluokkien tilat, mutta ruokala ja liikuntasali rakennuksissa on. Muutostöiden suunnittelu käynnistyy välittömästi. Edellytyksenä on, että opettajakorkeakoulun opettajille saadaan kunnostettua korvaavat tilat.

Kaurialan yläkoulun 450 oppilasta ja opettajat siirtyvät Myllymäkeen syyslukukauden alusta. Kaurialan yläkoululle ollaan hakemassa purkulupaa.

Rehtori kuuli ratkaisusta radiosta

Kaurialan koulun rehtori Pekka Saros tiesi, että väistötilat olisivat olleet edessä joka tapauksessa, mutta aamuinen päätös pääsi silti yllättämään.

– Eilen puhuin Karrimaan kanssa puhelimessa ja silloin puhuttiin, että tätä vasta valmistellaan. Itse kuulin radiosta aamulla, että päätös on jo tehty.

Saros oli ensikuulemalta huolissaan lähinnä siitä, että väistötilat ovat terveet ja yläkoulukäyttöön sopivat.

– Hyvä, kun joku tekee päätöksiä, mutta kyllä ensimmäisenä tulee mieleen, että näitä väistötiloja on parin vuoden aikana pyritty lukion ja peruskoulun tiloiksi kääntämään ja on todettu kahteenkin kertaan, että ne eivät ole siihen tarkoitukseen soveltuvia.

– Nyt puhutaan väistötiloista, mikä on eri asia kuin pysyvä sijoittaminen. Tilat täytyy tutkia äärettömän hyvin ja saada varmuus siitä, että ne ovat oikeasti puhtaat ja terveet. Ei ole järkeä siirtyä tiloihin, mitkä ovat käyttökelvottomia, tai oireilut siellä jatkuvat. Pitää selvittää, miten tilat mukautuvat vajaan 500 oppilaan ja 60 henkilökunnan jäsenen toimitiloiksi todellisuudessa, Saros painottaa.

"Tästä tuli kiireinen kevät"

Saros kertoo, että keväällä pyritään kaikesta huolimatta keskittymään normaaliin koulunpitoon ja oppilaiden opettamiseen.

– Tästä tuli kiireinen kevät. Ykkösprioriteettina on ysiluokkalaisten jatko-opintomahdollisuudet. Tämä tulee rasittamaan opettajakuntaa ja henkilökuntaa, kun on suunniteltava väistötiloihin muuttoa, mitä tavaraa otetaan mukaan ja mitä jätetään tänne. Lisätyötä ja -stressiä varmasti porukalle aiheutuu.

Hämeenlinna on jatkanut alkuvuonna huonosta sisäilmasta kärsivän Kaurialan koulun korjauksia (siirryt toiseen palveluun). Rakennusten ylläpitävillä korjauksilla kaupunki pyrkii pitämään koulunkäynnin turvallisena kevätlukukauden loppuun saakka. Luottaako Saros nyt rakennusten kelvollisuuteen?

– Kokemukset ovat hyvin yksilökohtaisia. Minun rehtorina on luotettava kaupungin sisäilmatyöryhmään, työterveyteen ja tekniseen tilapalveluun, kun he ovat antaneet lausunnon, että koulun tilat ovat soveltuvia opetuskäyttöön vielä tämän kevään.

Joitakin tiloja on poistettu kokonaan käytöstä ja esimerkiksi ilmanvaihtojärjestelmää on rakennuksissa puhdistettu ja ylipaineineistettu. Toimenpiteet eivät kuitenkaan poista rakennuksissa olevia kosteusongelmia.

– Henkilökunnan mielestä parasta olisi rakentaa samalle tontille yläkoulu, täysin uudet tilat. Se tuntuu järkevimmältä, että näitä tiloja ei peruskorjata. Terveys on kaikkein tärkein asia, painottaa rehtori Pekka Saros.

Visamäen päiväkoti vaihtaa paikkaa

HAMK aikoo keskittää Hämeenlinnan toimintonsa Visamäkeen. Opettajakorkeakoulun henkilöstön tilat tulevat nykyisiin Visamäen päiväkodin tiloihin.

Jotta väistösuunnitelma voidaan toteuttaa suunnitellussa aikataulussa, nykyisten Visamäen päiväkodin tilojen kunnostus pitää aloittaa huhtikuun alusta. Siksi Visamäen päiväkoti siirtyy Visamäen E-rakennuksen tiloihin pääsiäiseen mennessä. Terveystarkastaja on hyväksynyt korvaavat tilat käytettäväksi tilapäisesti päivähoidon tiloina kesäkuun loppuun 2015.

Myllymäen tiloissa on tehty ja on edelleen tekeillä korjauksia Tapiola-rakennuksen alapohjassa ilmenneiden ongelmien poistamiseksi. Tiloissa tehdään laajaa kuntoarviota mahdollisten muiden ongelmien paikantamiseksi ja poistamiseksi, kerrotaan Hämeenlinnan kaupungin tiedotteessa (siirryt toiseen palveluun).