Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti "Uusi Inari" aloittaa julkaisutoimintansa ensi maanantaina

Inarin kunnassa päämajaansa pitävän Uusi Inari -lehden kahdeksanhenkinen toimitus toivoo myös muiden paikallislehtien pystyvän oppimaan jotain heidän toiminnastaan. Inariin alueen monikulttuurisuus oli yksi niistä syistä, jotka houkuttelivat toimituksen juuri pohjoiseen.

Sápmi
Uusi Inari -lehden toimitus
Uusi Inari / Elias Lahtinen
Uusi Inari -lehden toimitus
Uusi Inari -lehden toimitus
Inarin kunnassa päämajaansa pitävän Uusi inari -lehden kahdeksanhenkinen toimitus toivoo myös muiden paikallislehtien pystyvän oppimaan jotain heidän toiminnastaan.Uusi Inari / Elias Lahtinen

Uusi Inari -lehti aloittaa julkaisutoimintansa ensi maanantaina.

Yle Saamen haastattelussa toimitukseen kuuluva Anna-Sofia Nieminen kertoi hieman siitä, mitä tuleman pitää.

– Meillä on tarkoitus tehdä pidempiä henkilöhaastatteluja, mutta toisaalta myös uutisia ja kevyitä tunnelmapaloja myös. Kun tullaan tänne tietyllä tapaa ulkopuolisina, niin koitetaan ottaa siitä hyöty irti ja havannoida jokapäiväistä elämää täällä myös, hän kertoo.

Lehden toimitus Inarissa kuukauden

Verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun)lehti kertoo olevansa Suomen ensimmäinen pop up -paikallislehti, joka koettelee paikallisjournalismin rajoja.

Anna-Sofia Nieminen toivoo, että projekti herättää ihmisissä kiinnostusta.

– Me tietysti toivotaan, että tämä projekti herättää myös laajemmin kiinnostusta, ja ehkä muut paikallislehdet pystyisivät oppimaan tästä jotain. Meillä ei ole tässä oikeastaan mitään rajoitteita ja meitä on aika iso porukka tekemässä, niin me pystytään toteuttamaan varmaan aika monenlaisia juttuja.

Toimitus tekee töitä Inarissa kuukauden verran. Luettavaakin on tarkoitus tarjota melko nopealla tahdilla.

– Me aloitetaan julkaiseminen ensi viikon maanantaina. Siitä suunnilleen kuukausi eteenpäin julkaistaan juttuja. Kyllä meillä on tavoitteena, että ainakin melkein joka päivä olisi luettavaa sivuillamme. Osa jutuista on kaikkien luettavaissa ja osa maksullisia, eli voi tilata tai sitten ostaa päivän lukuoikeuden kaikkiin juttuihin, Nieminen kertoo.

Alueen monikulttuurisuus yksi syy Inariin tulolle

Lehden toimitus kiinnostui Inarin alueesta erityisesti alueen monikulttuurisuuden vuoksi. Saamelaisuuteenkin liittyviä tekstejä päästään näillä näkymin lukemaan.

– Se on oikeastaan yksi niistä syistä, miksi me valittiin Inari. Se on aika kiinnostava aihe. Toki täällä on paljon muutakin kiinnostavaa, mutta tämä yksi kiinnostava aihe muiden joukossa. Kyllä me sitä varmasti jollain tapaa tullaan käsittelemään.

Anna-Sofia Nieminen kertoo, että toimituksella on ollut melkoinen tutustuminen saamelaisuuteen, kun aihealue ei ole heistä kenellekään ennestään tuttu.

– Onneksi meillä on ollut tässä puolitoista vuotta aikaa opetella, niin varmasti tullaan jotain juttuja siitä tekemään, Nieminen lupailee.