1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Euroopan avaruusjärjestö kokeilee siivetöntä avaruuslentokonetta

Kokeilualus on ulkomuodoltaan perinteisen laskeutumiskapselin ja Yhdysvaltain avaruussukkuloiden väliltä. Jos ohjelma tuottaa toivotun tuloksen, Esa kykenee aikanaan aloittamaan miehitetyt avaruuslennot omalla kalustolla.

Ulkomaat
Raketti lähdössä laukaisutelineestä.
Euroopan avaruusjärjestön Esa:n viisimetrinen koealus IXV (Intermediate eXperimental Vehicle) laukaistiin Kourousta Ranskan Guayanasta keskiviikkona. Laukaisu viivästyi teknisten ongelmien takia jonkin verran.

Euroopan avaruusjärjestö Esa on tehnytkeskiviikkona koelennon, jonka toivotaan johtavan Esan "avaruuslentokoneiden" laivastoon Yhdysvaltain jo päättyneen avaruusohjelman tavoin. Viisimetrinen koealus IXV (Intermediate eXperimental Vehicle) laukaistaan Kourousta Ranskan Guianasta iltapäivällä Suomen aikaa.

Esa on päätynyt hieman pyöristettyyn muotoon ja hylännyt siivet.

Esalla ei toistaiseksi ole aluksia, jotka kykenisivät palaamaan matkaltaan Maahan, eikä myöskään aluksia, jotka voisivat kuljettaa ihmisiä. IXV on ensimmäinen askel näiden puutteiden korjaamiseksi.

Tunnin ja 40 minuuttia kestävällä matkalla kokeiltiin tekniikkaa, jonka avulla aluksen on määrä kestää raju paluu maapallon ilmakehään ja osata laskeutua sulavasti ennalta päätettyyn paikkaan.

IXV etsii tasapainoa perinteisten tasapohjaisten laskeutumiskapselien ja siivekkäiden avaruussukkuloiden väliltä. Sukkulat olivat kalliita ja monimutkaisia, ja Yhdysvallat menetti niistä kaksi kesken lennon.

Esa on omissa suunnitelmissaan päätynyt hieman pyöristettyyn muotoon ja hylännyt siivet. Takana aluksessa on kuitenkin kaksi ohjaussiivekettä vakauttamassa alusta paluun aikana. Siinä syntyvältä jopa 1 700 asteen kuumuudelta alus on suojattu keramiikkapaneeleilla.

Vega-raketti vei sensoreilla lastatun IXV:n 320 kilometrin korkeuteen, josta se kiipesi omin voimin hieman yli 400 kilometriin ja aloitti sitten vauhdikkaan laskeutumisen. Taipaleensa päätteeksi IXV leijaili laskuvarjonsa varassa Tyyneenmereen, jonne se jäi kellumaan ja odottelemaan noutavaa laivaa.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi