Meri-Lapin uuden kunnan nimi selvillä

Meri-Lapin uuden kunnan nimeksi on tulossa Kemi ja kuntamuodoksi kaupunki. Kuntien yhdistymisneuvottelut päättyivät keskiviikkona ja kuntajakoselvittäjät löivät lukkoon esityksensä Kemin, Keminmaan ja Simon yhdistymissopimukseksi. Valtuustot päättävät sopimuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä huhtikuussa.

Kotimaa
Yhdistymishallituksen istuntoja on ollut useampia
Tiia Leinonen / Yle

Kemin, Keminmaan ja Simon kuntaliitosneuvottelijat olivat koolla Keminmaassa koko keskiviikkopäivän. Vaikka yksimielisyyteen ei kaikissa asioissa päästykään, iltapäivällä kuntajakoselvittäjät katsoivat urakan olevan valmis. Neuvottelujen pohjalta kuntajakoselvittäjät Timo Mäkitalo ja Martti Ruotsalainen jättävät nyt oman esityksensä kuntien yhdistymissopimukseksi.

– Sopimus on nyt käsitelty ja se menee kuntien päätettäväksi, kertoo kuntajakoselvittäjä Martti Ruotsalainen.

Sopimusesityksen mukaan 1.1.2017 Kemin, Keminmaan ja Simon kunnat lakkautetaan ja tilalle perustetaan uusi Kemin kaupunki.

Yhdistymishallituksen paikkajaosta neuvotteluissa sovittiin, että Kemi saa kahdeksan paikkaa, Keminmaa neljä ja Simo kolme paikkaa. Lähidemokratiaa vaalimaan perustetaan aluejohtokuntia.

Tuoretta sopimusehdotusta esitellään kuntalaisille yleisötilaisuuksissa, jotka järjestetään helmikuun viimeisellä viikolla. Simossa tilaisuus pidetään 24. helmikuuta, seuraavana päivänä Keminmaassa ja 26. helmikuuta Kemissä. Kemin, Keminmaan ja Simon valtuustot päättävät asiasta 13. huhtikuuta.

Vääntöä nimestä ja sananvallasta

Kunnan nimestä oli Ruotsalaisen mukaan erilaisia näkemyksiä, mutta yhdistymissopimuksessa päädyttiin kuntajakoselvittäjien ehdottamaan Kemiin.

Vääntöä oli myös yhdistymishallituksen voimasuhteista. Keminmaa ja Simo olisivat halunneet estää Kemin enemmistövallan yhdistymishallituksessa. Selvittäjien ehdotus yhdistymishallituksen paikkaluvusta kuitenkin jäi sopimusesitykseen.

Ruotsalaisen mukaan erinäisissä kuntaliitosselvityksissä on ollut niin, että selvästi suurin kunta tai kaupunki on saanut enemmistön.

– Katsoimme, että Kemi on selvästi suurempi, mutta emme usko, että ylivaltaa käytetään, koska edustajia tulee eri puolueista.

Varsinkin yhdistymistä valmistelevan hallituksen vallanjaosta on odotettavissa vielä keskustelua.

Aluejohtokunnat vahvasti mukaan

Lähidemokratian toteutumista varmistamaan perustetaan myös viisi tai kuusi aluejohtokuntaa, jotka valvovat omaan alueen etua ja osallistuvat palveluiden toteuttamiseen.

Aluejohtokuntia tulisi esityksen mukaan yksi Simoon, yksi Keminmaahan ja loput Kemiin. Näistä aluejohtokunnista tulee edustus myös eri hallintoalueiden lautakuntiin.

– Nyt toivoisin, että tätä asiaa katsottaisiin kokonaisuuden kannalta positiivisesti, Ruotsalainen toteaa.

Uuden kunnan on määrä aloittaa toimintansa vuoden 2017 alussa. Uuden Kemin asukasluku olisi hiukan yli 33 000.

Edit: Tietoja täydennetty klo 16.03, 16.16, 16.55, 18.01.