Keskustan ajamaa keskioluen korvaajaa saanut ruokakaupasta jo vuosia – menekki minimaalista

Keskusta perui ehdotuksensa keskiolutmyynnin siirtämisestä Alkoihin

talous
Olutpullo.
Mikko Stig / Lehtikuva

Keskustan jo peruma keskiolutehdotus olisi toteutuessaan merkinnyt sitä, että ruokakaupasta olisi enää saanut korkeintaan 3,7-prosenttista olutta, kansankielellä kakkosolutta.

Suomalaisten tyrmistyksen ehdotukseen olisi voinut helposti päätellä jo siitä, kuinka paljon 3,5-prosenttista kakkosolutta on myyty ja myydään nyt ruokakaupoissa.

– Ei ole mennyt hyvin kaupaksi, paljon alle odotusten, sanoo markkinointijohtaja Olli Heikkilä Olvilta.

Olvin kakkosolut Sven Tuuva on ollut myynnissä kolmisen vuotta. Sen menekki on ollut Heikkilän sanoin "pisara ykkösoluen myynnistä", eikä ykköspilsneriäkään mene kuin prosentin verran keskiolutmyynnistä.

– Kaukana ei ole se päivä, kun Sven Tuuva vedetään pois valmistuksesta, Heikkilä arvoi.

Hartwallin kauppaama kakkosolut, Lahden Sininen, on ollut myynnissä niinikään kolmisen vuotta.

– Volyymi on hyvin pientä verrattuna keskioluen menekkiin, sanoo johtaja Pekka Lindroos Hartwallilta.

Merkki on kuitenkin tarkoitus pitää valmistuksessa edelleen.

Suomalaiset juovat olutta vuosittain noin 100 litraa jokaista täysi-ikäistä kohden.