Verottaja yrittää päästä käsiksi Portugalin ja Espanjan suomalaiseläkkeisiin

Viime vuoden lopulla perheyritys Onnisen pääomistaja Maarit Toivanen-Koivisto ilmoitti muuttavansa Portugaliin, jotta hänen lapsensa välttyisivät perintöverolta.

talous
Uimaranta Alicantessa.
Eläkkeen verottomuus on ruvennut houkuttelemaan yhä useampia suomalaisia.Efe Morell / EPA

Suomi yrittää parhaillaan neuvotella uusiksi Espanjan ja Portugalin kanssa tehdyt verosopimukset. Neuvotteleva virkamies Anders Colliander valtiovarainministeriöstä kertoo, että seuraava kokous on ensi kuun lopussa. Ratkaisu yritetään saada kevään aikana, sillä verosopimusten irtisanomisaika on aina kesäkuun lopussa.

Suomi on jo pitkään ollut tyytymätön sopimuksiin, joiden perusteella esimerkiksi Espanjassa talvehtivat eläkeläiset eivät maksa veroja lainkaan Suomeen. Ainoa poikkeus ovat ne eläkeläiset, joiden työnantaja on ollut valtio tai muu julkisen sektorin työnantaja. Heidän eläkkeensä verotetaan aina Suomessa. Nykyiset verosopimukset ovat johtaneet siihen, että esimerkiksi Portugalissa eläkkeen voi saada verottomana käteen kymmenen ensimmäisen vuoden ajan.

Verottomuus on ruvennut houkuttelemaan yhä useampia suomalaisia. Joulun aikaan perheyritys Onnisen pääomistaja Maarit Toivanen-Koivisto ilmoitti muuttavansa Portugaliin, jotta hänen lapsensa välttyisivät perintöverolta. Myös Espanjassa verotus on selvästi kevyempää kuin Suomessa. Collianderin mukaan Suomi yrittää muuttaa sopimuksia neuvotellen.

Muutama vuosi sitten Tanska kyllästyi vastapuolten haluttomuuteen ja irtisanoi verosopimukset yksipuolisesti. Collianderin mukaan Suomellakin on tämä mahdollisuus. Sitä ei kuitenkaan mielellään käytettäisi, sillä verosopimukset ovat laajoja eli silloin uusiksi menisi myös yritys-, osinko- ja kiinteistöverotus. Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan verojaosto on toivonut sopimuksia uusiksi jo kauan.