Paloharjoituksilla hiotaan pelastautumistaitoja tositilanteisiin

Palokello tai palohälytin soi. Mitä teet? Jatkat tyynesti shoppailua tai sohvalla makoilua, vai poistut nopeasti ulos rakennuksesta. Pelastuspäällikkö Petri Talikka sanoo, että ihmisten käyttäytymistä palohälytystilanteessa on vaikea arvioida etukäteen, siksi pelastustaitoja pitääkin harjoitella.

Kotimaa
Järjestysmies ohjaa yleisöä ulos vanaja-salista.
Ville Välimäki / Yle

Hämeenlinnassa musiikki- ja kongressikeskus Verkatehtaassa järjestettiin torstaina iltapäivällä paloharjoitus. Siinä testattiin henkilökunnan ennaltamäärättyjä taitoja oikean palohälytyksen sattuessa. Todentuntua harjoitukseen toivat savukoneet.

– Harjoitus sujui hyvin ja Vanaja-sali saatiin tyhjäksi muutamassa minuutissa, kertoo järjestely- ja turvallisuuspäällikkö Lotta Lehmus-Västilä. Verkatehtaan avara aulatila helpottaa yleisön evakuoimista.

Paloharjoituksia tarvitaan Verkatehtaallakin, koska esimerkiksi reilu vuosi sitten Raskasta joulua -konsertin aikana tuli palohälytys ja Vanaja-sali on loppuunmyyty.Silloin sali saatiin myös hyvin nopeasti tyhjennettyä, eikä henkilövanhinkoja sattunut.

Tositilanteen sattuessa jokaisella on oltava lihasmuistissa se, kuinka tilanteessa toimitaan.

Lotta Lehmus-Västilä

– Harjoittelun määrää ei voi aliarvioida, sillä tositilanteen sattuessa jokaisella on oltava lihasmuistissa se, kuinka tilanteessa toimitaan, Lotta Lehmus-Västilä muistuttaa.

Harjoitukset hiovat pelastustaitoja

Kanta-Hämeen pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Petri Talikka kertoo, että ihmisten käyttäytymistä palohälytystilanteessa on vaikea arvioida etukäteen.

Pelkät palohälytimen soimiset kun eivät monestikaan saa ihmisiä havatumaan ja poistumaan rakennuksesta.

Onneksi nykyään käytetään paljon selkokielisiä poistumiskehotuksia.

Petri Talikka

– Olen kuullut, että joskus ihmiset jäävät jopa pakkaamaan ostoksia kassiinsa, kun palopillit soivat, Talikka kertoo. Onneksi nykyään käytetään paljon selkokielisiä poistumiskehotuksia, joissa kehotetaan ihmisiä poistumaan rakennuksesta.

Esimerkiksi kauppakeskuksissa täytyy varautua häiriötilanteisiin kuten tulipaloihin ja ne pitää huomioida pelastussuunnitelmassa.

– Tilanteita varten pitää myös harjoitella säännöllisesti, koska tosipaikan tullen henkilökunta on se, joka opastaa asiakkaat turvallisesti ulos esimerkiksi kauppakeskuksesta, Talikka muistuttaa.