Lukiolaistyttö ompeli itse vanhojentanssipukunsa – video

Joensuulainen Mila Kuosmanen pukee ylleen perjantaina 13.2. juuri sellaisen vanhojentanssipuvun, josta on haaveillut. Normaalikoulussa opiskeleva lukiolainen ompeli itse merenneitomallisen tanssiaispukunsa.

Kotimaa
Mila Kuosmanen ja opettaja Hanna Kettunen.JPG

Lukion kakkosluokkaisten vanhojen tansseista on tullut useille perheille iso rahareikä. Pukuihin, kampauksiin ja meikkeihin saa menemään satoja, jopa tuhansia euroja.

Joensuulainen Mila Kuosmanen päätti tehdä itse vanhojentanssipukunsa, jonka suunnittelu alkoi viime kesänä. Hän ompeli puvun itse koulun käsityötunneilla opettaja Hanna Kettusen ohjauksessa. Mila käytti työhön loppuvaiheessa kaiken vapaa-aikansa.

– Olen aina haaveillut vanhojenpäiväpuvun tekemisestä ja uratoiveena on, että minusta tulisi vaatesuunnittelija. Pätin haastaa itseni ja ottaa tällaisen projektin, Mila Kuosmanen toteaa.

Merenneitomallinen, mustan ja hopean värinen puku tuli maksamaan itse tehtynä alle kaksi sataa euroa. Lukiolaistytön mukaan jokainen saa satsata juhlapäivään haluamallaan tavalla.

– Se on jokaisen henkilökohtainen asia miten haluaa päivään panostaa, Mila toteaa.