"Fiksuimmat eivät lähde ehdolle vaaleihin"

Alhainen palkkataso ei kuitenkaan ole poliitikkojen motivaatiota selvittäneen toimittajan mielestä suurin este kansanedustajan uralle.

Ylen aamu
Ville Blåfield.
Media huohottaa niskaan eikä palkkakaan ole kummoinen - onko poliitikon arki väittämän mukaista, muun muassa sitä pohditaan uutuuskirjassa..

Toimittaja Ville Blåfield kertoi Ylen Aamu-tv:ssä pohtineensa useita vuosia, haluavatko fiksut ihmiset enää lähteä epämukavaan poliitikon rooliin. Uutta kirjaa varten haastattellut taustavaikuttajat totesivat yleisesti, että fiksut esimerkiksi kunnallistason kyvyt eivät viitsi lähteä pyrkimään valtakunnanpolitiikkaan.

Kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) on herättänyt huomiota kritisoimalla kansanedustajien liian alhaista palkkatasoa. Alhainen palkka ei kuitenkaan Blåfieldin mukaan ole suurin este kyvykkäiden kansalaisten politiikkaan lähtemiselle. Blåfield arvelee monen karsastavan julkisuutta.

– He eivät halua alistaa perhettään ja yksityisyyttään politiikalle, arvioi itsekin toimittajana työskentelevä Blåfield.

Päättäjiksi tarvitaan laaja spektri kansakunnasta

Blåfieldin mielestä ei pidä toivoakaan, että vain parhaat kyvyt lähtisivät politiikkaan.

– Yhteisistä asioista olisi kuitenkin hyvä olla päättämässä laaja spektri kansakunnasta.

Blåfield toivookin, että edes hyvät kyvyt omaavat kansalaiset hakeutuisivat vielä poliitikon uralle.

Ville Blåfield on toinen Kuka hullu haluaa poliitikoksi? -kirjan toimittajista.