Näkökulma: Väistyvän kansanedustajan karhunpalvelus kokoomukselle

Kansanedustaja Sampsa Kataja aiheutti puolueelleen kokoomukselle harmaita hiuksia kuvaamalla kansanedustajan palkkaa pieneksi hänenlaiselleen asianajajalle. Kokoomukselle puolueen edustajien avomielisyys julkisuudessa aiheuttaa harmaita hiuksia, arvioi toimittaja Antti Laakso.

Kansallinen Kokoomus
Antti Laakso
Antti LaaksoYle

Kokoomus on viime aikoina onnistunut etäännyttämään äänestäjiä ylimieliseksi tulkituilla kommenteilla.

Hyviä esimerkkejä ovat olleet lastenvaunumielipiteillään kohahduttanut Pia Kauma ja pienituloiset palkkapuheillaan suututtanut ministeri Laura Räty.

Uusin epämukava yllätys puolueen vaalityöhön tuli porilaiselta Sampsa Katajalta. Kataja kertoo äskettäin ilmestyneessä kirjassa pitävänsä kansanedustajan noin 8 000 euron palkkiota ja kulukorvauksia pienenä.

Kataja on varmasti oikeassa siinä, että asianajaja voi tienata paremmin leipätyössään kuin kansanedustajana. Samoin monet lääkärit ja yritysjohtajat tekevät parempaa tiliä kuin parlamentaarikot.

Kansanedustajien tehtävä on kuitenkin edustaa kansaa, ei rikastua. *Kansanedustajan palkkio *on varsin kohtuullinen korvaus tärkeästä luottamustehtävästä, ja kansalle voi olla vaikeaa perustella, että 8 000 euron palkkio olisi pieni. Keskiverto palkansaaja tienaa kuukaudessa himpun verran yli 3 000 euroa.

Kansanedustajan palkkion pienuudesta puhuminen voisi normaalitilanteessa olla poliittinen itsemurha. Sampsa Kataja ei kuitenkaan ole pyrkimässä uudelleen eduskuntaan, joten hän voi jo sanoa rehellisesti suunsa puhtaaksi.

*Kokoomus pyrki *koko Jyrki Kataisen puheenjohtaja-ajan – varsin onnistuneesti – pois mielikuvasta, jonka mukaan porvaripuolueen edustajat ymmärtävät vain rikkaiden ja hyvätuloisten elämää.

Ehkä tämä aika oli osalle kokoomuksen edustajista raskasta, kun kieli täytyi pitää keskellä suuta. Alexander Stubbin aikana kokoomuslaiset ovat avanneet ajatuksiaan sitäkin avomielisemmin.

Kokoomuksen puoluetoimistossa alkanee olla mitta täynnä lausunnoista, jotka antavat puolueen edustajista kuvan todellisuudesta ja kansasta vieraantuneina eliitin edustajina.

Sampsa Katajaa tämä tuskin huolettaa, sillä hän palaa pian eduskunnan palkkakuopasta Poriin tuottoisampiin töihin. Hänellä ei välttämättä ole liiemmälti kiitollisuudenvelkaa kokoomukselle, joka jätti hänet nostamatta ministeriksi ja pudotti hänet puolueen varapuheenjohtajan paikalta.