Kaakon lapsille nukketeatteria myös venäjäksi

Virolahtelainen Satu Liikkanen huomasi päiväkodeissa esiintyessään, että siellä on paljon venäjänkielisiä lapsia. Niinpä hän teki "Vaarin rukkanen"-esityksestä myös venäjänkielisen version. Liikkanen on tehnyt nukketeatteria jo useita vuosia ja myöntää, että välillä nukeille tulee juteltua kuin kavereille konsanaan.

kulttuuri
vaari nukke ja satu liikkanen
Vaari ja Satu Liikkanen Maija Tuunila / Yle

Virolahtelainen Satu Liikkanen on tehnyt nukketeatteria jo vuodesta 2000. Oman teatterin, Teatteri Satumatkan, hän perusti kymmenisen vuotta sitten. Hän kutsuu itseään kulttuurialan sekatyöläiseksi; hän tekee teatteriesityksiin niin tarinat, nuket kuin musiikinkin. Lisäksi hän järjestää erilaisia lastenkonsertteja ja tapahtumia.

Kaiken tämän lisäksi hän on kouluttautunut ja viralliset nukketeatterikasvatuksen paperit hän saa tämän kevään aikana. Aiemmin hän on ehtinyt kouluttautua myös kulttuurituottajaksi, gerontologiseksi erityisosaajaksi ja artesaaniksi. Takana myös useamman vuoden musiikkiopinnot.

– Lapsille tekemisessä viehättää tietysti se yleisö. Palaute tulee heti. Ja onhan se haastavaa; lastenteatterissa pitää osata rytmittää esitys riippuen minkä ikäisille tekee.

Liikkanen tekee esityksiä kaiken ikäisille lapsille, myös vauvoille.

– Vauvateatterissa yhdistyy musiikki, laulut, leikki ja nuket. Yleisöön otetaan enemmän kontaktia kuin vanhempiin lapsiin. Esityksissä pitää olla koko ajan läsnä. Kun joku vauvoista reagoi johonkin asiaan, siihen tartutaan heti, selvittää Satu Liikkanen.

– Esitys saattaa muuttua ryhmän mukana. Voisi sanoa, että se on jollain tavalla myös improteatteria.

"Vaarin rukkanen" myös venäjäksi

Satu Liikasen ohjelmistoon kuuluu muun muassa nukketeatteriesitys "Vaarin rukkanen", jota hän on esittänyt vuodesta 2006. Nyttemmin hän esittää sitä myös venäjänkielisenä versiona. Päiväkodeissa esiintyessään hän huomasi, että niissä on paljon venäjänkielisiä lapsia ja halusi tarjota heille jotain heidän omalla kotikielellään.

Täytyy myöntää, että noille tulee juteltua. Onneksi kukaan ei kuule!

Satu Liikkanen

– Hain Kymenlaakson kulttuurirahastolta apurahaa ja sain sen vuonna 2008. Kokosin työryhmän, jonka kanssa teimme venäjänkielisen version. Äänimaailmaa olivat tekemässä muun muassa Larisa Petrova ja Alexander Aronen.

Vaarin rukkanen on alkujaan ukrainalainen kansansatu. Tarina kertoo siitä, mitä voi tapahtua vanhalle rukkaselle, jos sen kadottaa metsään. Vaarin lisäksi tarinassa esiintyy liuta metsän eläimiä.

– Lapset miettivät usein esityksen jälkeen, että voisikohan heidän rukkaselle tapahtua noin kuin vaarin rukkaselle, kertoo Liikkanen.

Hän on tehnyt vuosien aikana useita eri nukketeatterinäytelmiä ja sen myötä runsaasti nukkeja. Hän kertoo, että nukeille tulee oma luonne ja persoona jo valmistusvaiheessa.

– Täytyy myöntää, että Virolahdella, siellä oman nukketeatterin toimistossa, noille tulee juteltua. Onneksi kukaan ei kuule, nauraa Satu Liikkanen.