Betoniyö-elokuvan kuvaajalle iso tunnustus

Betoniyö-elokuvalle tippuu lisää tunnustusta. Kuvaaja saa alan arvostetuimman palkinnon.

kulttuuri
Elokuvasta Betoniyö
Pirjo Honkasalon ohjaama Betoniyö perustuu Pirkko Saision samannimiseen romaaniin vuodelta 1981.Cinema Mondo

Kuvaaja Peter Flinckenberg on saanut alan suurimpiin kuuluvan palkinnon työstään Betoniyö-elokuvassa. Yhdysvaltain elokuvaajien yhdistys palkitsi nyt ensimmäistä kertaa suomalaisen kuvaajan ja elokuvan palkintogaalassaan, joka pidettiin aamuyöllä Los Angelesissa.

Tunnustusta arvostetaan kuvaajien keskuudessa. Flinckenbergin mukaan palkinto tuntuu hienolta, kun siitä ovat olleet päättämässä elävät legendat, alansa parhaat.

Peter Flinckenberg Jussi-gaalassa 1. helmikuuta.
Peter Flinckenberg Jussi-gaalassa 1. helmikuuta.Roni Rekomaa / Lehtikuva

Elokuvaajien yhdistys jakoi nyt toista kertaa tunnustuksen kuvaajille elokuvista, joita on esitetty vain rajoitetusti Yhdysvalloissa. Yhdistys on jo pitkään jakanut palkintoja (siirryt toiseen palveluun) kuvaajille, jotka ovat olleet mukana vuoden menestyneimpien elokuvien tuotannoissa niin Yhdysvalloissa kuin maailmalla.

Pirjo Honkasalon ohjaama Betoniyö oli Suomen ehdokas Oscar-palkinnon saajaksi vieraskielisten elokuvien sarjassa toissa vuonna. Elokuvaa ei valittu itse kilpailuun. Elokuva ja Flinckenberg on palkittu monella Jussi-palkinnolla.