Pörssit odottavaisina Kreikka-neuvottelujen alla

Markkinat pidättävät hengitystä iltapäivällä alkavan euroryhmän kokouksen edellä. Kokoontumisessa yritetään saada edistystä Kreikan velkaneuvotteluihin.

talous
kävelevä mies ja pörssikäyräveistos
Mies kävelee pörssin sisääntuloaulassa Ateenassa, Kreikassa 3. helmikuuta.Yannis Kolesidis / EPA

Euroopassa kurssien nousu on taittunut Kreikka-neuvottelujen alla.

Viime viikolla kurssit kipusivat Euroopassa korkeimmilleen seitsemään vuoteen, mutta tänään tunnelma on muuttunut jännittyneen odottavaksi. Pörssit ovat olleet hienoisessa laskussa maanantaina. Kreikan osakemarkkinat laskivat iltapäivään mennessä yli 4 prosenttia.

Euromaiden valtiovarainministerit ja Euroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi kokoontuvat tänään Brysselissä klo 16 Suomen aikaa keskustelemaan Kreikan velkaohjelman jatkosta.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäeuble ei kuitenkaan ole kovin optimistinen sen suhteen, että maanantain neuvotteluissa päästäisiin ratkaisuun.

Kreikan valtiovarainministeri Yanis Varoufakis kertoo mielipidekirjoituksessaan New York Timesissa, että Kreikka pyytää nyt taloudellista tasapainoa muutamaksi kuukaudeksi.

Varoufakisin mukaan Kreikka ei halua velkaleikkauksia. Kreikka ei valtiovarainministerinsä mukaan halua myöskään uutta lainaa ennen kuin valtiolla on olemassa uskottava kasvu- ja velanmaksusuunnitelma.

Kreikan uusi hallitus on kertonut haluavansa irtautua nykyisestä lainaohjelmastaan, joka päättyy nykysopimuksen mukaan helmikuun lopussa.