1. yle.fi
  2. Uutiset

Euromaat: Kreikalla aikaa perjantaihin pyytää hätälainan jatkoa

Kreikka ilmoitti pitävänsä euromaiden kokouksessa pöydälle tuotua ehdotusta lainaohjelmansa jatkamisesta järjettömänä ja ajanhukkana. Euromailla taas loppui kärsivällisyys. Kokous päättyi yllättäen.

talous
Giánis Varoufakis
Kreikan valtiovarainministeri Giánis Varoufakis pitämässä lehdistötilaisuutta yllättäin päättyneen kokouksen jälkeen 16. helmikuuta.Reuters

Euromaat ovat antaneet Kreikalle perjantaihin astii aikaa hakea hätälainaohjelmansa jatkoa. Euroryhmän johtaja Jeroen Dijsselbloem ilmoitti Brysselissä tiedotustilaisuudessa yllättäen päättyneen valtiovarainministerien kokouksen jälkeen, että uusi kokous on mahdollista järjestää perjantaina, mutta se riippuisi Kreikasta eikä uutta kokousta toistaiseksi kutsuta koolle.

Kreikka marssi ulos euromaiden valtiovarainministereiden kokouksesta Brysselissä ilmoitettuaan torjuvansa euroryhmän ehdotuksen, joka esitti Kreikan velkaohjelman jatkamista. Kokous päättyi odotettua aiemmin riitaisasti.

Syö ihmistä, kun istutaan iltatolkulla ilman ratkaisua.

Antti Rinne

Euromaat puolestaan ilmoittivat, että mitään täysin uutta sopimusta ei oltu valmiita myöntämään Kreikalle.

Kreikan valtiovarainministerillä Giánis Varoufakisilla ei ollut tuomisinaan Brysseliin esittää mitään ehdotusta, mitä Kreikka nyt haluaa. Dijsselbloem lopetti siksi kokouksen, kokousta Brysselissä seurannut Ylen erikoistoimittaja Susanna Turunen sanoo. Kokouslähteet ovat kuvanneet kokouksen henkeä huonoksi.

Euromaat ovat selkeästi kyllästyneitä Kreikan tapaan suhtautua asiaan.

– On turhauttavaa. Syö ihmistä, kun istutaan iltatolkulla ilman ratkaisua, sanoi Suomea kokouksessa edustanut valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.).

Euroalueen valtiovarainministerit kokoontuivat Brysseliin maanantaina pohtimaan Kreikan lainaohjelman jatkoa. Kreikan nykyinen hätälainaohjelma päättyy helmikuun lopussa. Neuvotteluja ehdittiin käydä vain neljän tunnin ajan. Mistään ei saatu sovittua eikä uutta kokouspäivämäärää ole tiedossa.

Kreikka: Emme halua enää säästötoimia

Kreikka ilmoitti pitävänsä järjettömänä, että Kreikan hallitusta jälleen kerran vaadittiin pitäytymään kiistellyssä ja Kreikassa rajua vastustusta herättäneessä hätälainaohjelmassa. Kreikan mukaan kokouksessa pöydälle otettua ehdotusta ei ollut tehty Kreikan viime viikkoina eurojohtajien kanssa käymien tunnustelujen hengessä.

– On ajanhukkaa ottaa sama asia koko ajan esille. Näissä oloissa mitään sopua ei voida saavuttaa tänään, nimettömänä pysytellyt kokouslähde sanoi uutistoimistoille sähköpostitse lähetetyssä lausunnossa hieman ennen kokouksen päättymistä.

Myöhemmin illalla Kreikan valtiovarainministeri Varoufakis ilmoitti tiedotustilaisuudessa, että Kreikka olisi sovitteleva ja pyrkisi sopuun lainoittajiensa kanssa. Varoufakisin mukaan Kreikan ehtona kuitenkin oli, että sitä ei enää pakotettaisi ankariin säästötoimiin, kuten eläkkeiden leikkaamiseen tai arvonlisäveron korotuksiin.

Nykyistä hätälainaohjelmaa ei voida jatkaa, koska se on osa ongelmaa, ei osa ratkaisua, Varoufakis totesi.

Talouskomissaari: Kreikan toimittava loogisesti, ei ideologisesti

Dijsselbloemin mukaan pöydällä on todellisuudessa ollut useita luonnoksia eikä niistä ole päästy sopuun.

EU:n talouskomissaari Pierre Moscovici korosti kokouksen jälkeen, että ilman Kreikan aloitetta ei tapahdu mitään.

– Kreikan on oltava looginen, ei ideologinen, hän sanoi.

– Kaikki ovat pettyneitä, Itävallan valtiovarainministeri Hans Jörg Schelling huokasi kokouksen jälkeen.

EU-komission varapuheenjohtajan Valdis Dombrovskisin mukaan euroalueen valtiovarainministerit ovat valmiita jatkamaan neuvotteluja Kreikan kanssa, mikäli Kreikka on halukas jatkamaan hätälainaohjelmaansa. Dombrovskis tähdensi kokouksen päätyttyä, että ohjelman ja neuvotteluiden jatko riippui nyt Kreikasta.

Käytännössä Kreikan on lähetettävä pyyntö, että ohjelmaa pidennetään. Pyynnössä on oltava selkeitä ehdotuksia siitä, miten Kreikka haluaa ohjelmaa muuttaa. Tämän jälkeen euroryhmän puheenjohtaja Dijsselbloem, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Euroopan keskuspankki arvioivat ehdotuksen ja onko siitä neuvottelupohjaksi ja ratkaisun avaimiksi.

Kreikassa tammikuussa valtaan noussut eurokriittinen hallitus on ilmoittanut toistuvasti, että se ei aio jatkaa lainaohjelmaa.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue seuraavaksi