1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyytikko ulosmarssista: Kreikka ei saa sitä, mitä lähti hakemaan

Euroryhmän kokous Brysselissä loppui riitaisasti, kun Kreikka torjui hätälainaohjelmansa jatkamisen.

Ulkomaat
kymmeniä ihmisiä istuu pitkien pöytien takana
Euromaiden valtiovarainministereiden kokous Brysselissä.Epa / Thierry Monasse

Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich arvioi illalla Yle Uutisille, että Kreikan ulosmarssi euroryhmän neuvotteluissa vaikeuttaa kompromissiratkaisun löytämistä, mutta tuskin katkaisee neuvotteluja lopullisesti.

– Vaikka sanottiin, että tämä päivä olisi neuvottelujen takaraja, aikaa on vielä, von Gerich sanoo.

Von Gerichin mukaan todellinen takaraja neuvotteluille määräytyy sen mukaan, miten kauan pystytään estämään talletuspako ja paniikki Kreikan omilla markkinoilla.

Von Gerich uskoo, että Kreikka haluaa nyt katsoa, miten suurta liikehdintää ulosmarssi aiheuttaa markkinoilla.

– Mitä vahvempi reaktio, sitä suurempi paine euromailla on löytää kompromissi.

Von Gerich arvelee kuitenkin, että Kreikan ulosmarssi ei heilauta markkinoita vakavasti kovin pitkään. Hän uskookin neuvottelujen vielä jatkuvan, mutta arvelee molempien osapuolien ensin kuulostelevan markkinareaktioita. Lopullisia neuvotteluratkaisuja ei hänen mukaansa ole odotettavissa pitkään aikaan.

Von Gerich arvioi, että Kreikka on joka tapauksessa neuvottelijoista se, joka joutuu joustamaan, sillä hänen mukaansa maan ero eurosta ei olisi mikään ylitsepääsemätön katastrofi euroalueelle.

Neuvottelujen hän uskoo jatkuvan niin, että Kreikalle tarjotaan lainaohjelman jatkoa, ja ehdoista voitaneen joustaa jonkin verran. Neuvottelujen aloittaminen puhtaalta pöydältä ei tule hänen mukaansa toteutumaan.

– Kreikan hallitus ei tule saamaan sitä, mitä on lähtenyt hakemaan, Von Gerich toteaa.

Euron kurssi laski nopeasti Kreikan marssittua ulos Brysselissä, mutta lasku tasaantui myöhemmin illalla.

Lähteet: Reuters, AFP

Lue seuraavaksi