Yli 800 lasta lauloi Metkukonsertissa SaiPan kannustuslaulun - katso video

Satapäinen lapsikuoro piti tiistaina iloista tunnelmaan yllä Metkukonsertissaan, jonka yhtenä lauluna oli SaiPan kannustuslaulu Lätkä lentää.

urheilu
Metku kuoro laulaa SaiPan kannustuslaulua

Lappeenrannnan urheilutalo oli tiistai-iltana Metkukuoron konsertissa ääriään myöten täynnä lapsia ja aikuisia. Eteläkarjalaisten koulujen kuoroista koostuva Metkukuoro oli syksyn ja talven aikana harjoitellut koskettavan ohjelmiston, joka illalla esitettiin noin tunnin kestäneessä konsertissa.

Yhtenä lauluna konsertissa oli SaiPan kannustuslaulu Lätkä lentää. Lastenkulttuurikeskus Metku taltioi esityksen, ja se on nähtävissä Youtubessa (siirryt toiseen palveluun).

Lasten kannustus ei kuitenkaan riittänyt kannustamaan SaiPaa tistai-iltana voittoon, sillä SaiPa hävisi illan ottelunsa Ilvekselle maalein 2–4.