Ex-kansanedustaja suomii politiikan kieltä: "Kaksi miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä, paska on hyvää"

Palkittu sanataiteilija, entinen keskustan kansanedustaja Aino Suhola kritisoi poliittista jargonia ja pitää imagokonsultteja vaarallisina. Vaalikampanjoista on hänen mukaansa tullut catwalkeja, joissa ulkonäkö painaa enemmän kuin puheen sisältö.

ilmiöt
Kirjailija Aino Suhola kuvassa, oikeudet kuvaan kirjailijalla itsellään.
Hanna-Kaisa Hämäläinen

Nythän on niin, että on katsottava peiliin, kohdattava tosiasiat, tarkistettava kurssia ja vaihdettava suuntaa.

Varsinkin vaalien alla poliittista jargonia pukkaa joka tuutista. Äänestäjä vain ei aina ymmärrä, mitä ehdokas oikeastaan tahtoo sanoa.

– Ajatellaan, että minua pidetään fiksuna, kun kukaan ei ymmärrä, mitä minä sanon. Joskus mietin, että ymmärtääkö puhuja itsekään, ihmettelee toimittaja ja kirjailija Aino Suhola.

Kuin espanjaa olisi puhunut

Suhola on paitsi Pro Finlandialla palkittu sanataiteilija, myös ex-poliitikko. Hän toimi 1990-luvulla kaksi kautta keskustan kansanedustajana.

– Oma kieleni oli aivan erilaista kuin poliitikkojen kieli. Kun puhuin Esko Aholle, hän katsoi minua kuin olisin puhunut espanjaa.

Puhujana Suhola tunnetaan taiteellisesta tyylistään. Hän muistelee, että varsinkin vaalikentillä sitä saatettiin vähätellä.

– Sanottiin, että näiden Ainon kauniiden sanojen jälkeen on mentävä elämän koviin realiteetteihin, kylmiin tosiasioihin. Sitten kun puheitani analysoitiin, huomattiin, että sielläkin oli kovia tosiasioita, mutta se oli vain sanottu toisella kielellä.

Jostain syystä on syntynyt kulttuuri, että politiikan kielen kuuluu olla vaikesti avautuvaa kapulakieltä.

– Tässä on vähän se sama, että kaksi miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä: paska on hyvää.

Varo imagokonsultteja

Suhola korostaa, että politiikassa pitäisi paljon nykyistä enemmän sallia erilaisuutta – jo senkin vuoksi, että kun ihmistä aletaan muokata tiettyyn aseman mukaiseen rooliin, hän saattaa kadottaa itsensä.

Kun puhuin Esko Aholle, hän katsoi minua kuin olisin puhunut espanjaa.

Aino Suhlola

Suholan mielestä näin on käynyt esimerkiksi Alexander Stubbille pääministeriksi tulon jälkeen.

– Ei mies ole muuttunut miksikään, mutta hän yrittää puhua toisella tavalla kuin mikä hänelle on luonteenomaista.

Sama tapahtui aikoinaan Riitta Uosukaiselle, kun hän oli ehdolla presidentinvaaleissa. Imagokonsulttien opeilla saatiin enemmän pahaa kuin hyvää aikaiseksi.

– Uosukaisella on värikäs kieli ja loistava puhetaito, mutta kun kyseessä oli presidentinvaali, hänenkin imagoaan alettiin muokata asiallisempaan suuntaan.

Ole läsnä, kohtaa ja kosketa

Suholan mielestä tärkeintä poliitikolle on koskettaa kuulijaa. Siinä mielessä vaatimukset ovat samat kuin ihmisenä olemisessa yleensäkin.

– Ole läsnä, kohtaa ja kosketa. Me olemme usein paikalla, mutta harvoin läsnä. Katsoja vaistoaa välittömästi, oletko vaivautunut vai levollinen, luetteletko ulkoa opettelemiasi asioita vai puhutko sydämeltäsi siitä, mihin uskot.

Nyt on kyse siitä, minkä sortin kivenhakkaaja on. Rakentaako katedraalia vai hakkaako sitä helvetin kiveä.

Aino Suhola

Oleellista Suholan mielestä on se, että ehdokas tietää, miksi hän haluaa eduskuntaan: haluaako hän palvella vai haluaako hän valtaa.

– Sen vuoksi jokaisen ehdokkaan pitäisi ensin käydä syvällinen keskustelu itsensä kanssa ja löytää päämääräarvo sille, mitä on tekemässä.

Suhola havainnollistaa asiaa kertomalla vertauksen kahdesta kivenhakkaajasta, joilta ohikulkija kysyy, mitä he tekevät.

– Toinen sanoo, että minä hakkaan tätä helvetin kiveä ja toinen, että minä rakennan katedraalia. Nyt on kyse siitä, minkä sortin kivenhakkaaja on. Rakentaako katedraalia vai hakkaako sitä helvetin kiveä.

Vaalitaisteluista on tullut catwalkeja

Suholan mukaan vaalikampanjoinnissa kiinnitetään nykyään valitettavan paljon huomiota epäolennaisiin asioihin.

Esimerkiksi ehdokkaiden ulkonäköön kohdistuu aikamoinen paine, vaikka kansanedustajan työssä ulkonäkö on sivuseikka. Tärkeämpää pitäisi olla se, mitä ehdokas ajattelee ja tuntee.

Jos on vähän sellainen kapinen koira, niin ketä kiinnostaa.

Aino Suhola

– Vihaan sanaa brändääminen. Vaalitaisteluista on tullut catwalkeja: että jos on vähän sellainen kapinen koira, niin ketä kiinnostaa.

Suhola kertookin tuntevansa syvää sympatiaa nykyisiä ehdokkaita kohtaan, sillä kansa osaa olla armoton.

– Aina pitäisi muistaa, että tärkeintä on se, mitä ehdokas sanoo ja millä asialla hän on, eikä se miltä hän näyttää.