Evira: Kasvitauti tulipolte voi aiheuttaa epidemioita lähes kaikkialla Suomessa

Tulipolte-nimistä kasvitautia todettiin Suomessa ensimmäisen kerran viime vuonna ahvenanmaalaisella päärynäviljelmällä. Eviran selvityksen mukaan kasvitauti voi aiheuttaa epidemioita esimerkiksi Itä- ja Keski-Suomessa lähes joka toinen vuosi.

Kotimaa
Erwinia amylovora –bakteerin aiheuttama limapisara oksanhangan alapuolella.
Erwinia amylovora –bakteerin aiheuttama limapisara oksanhangan alapuolella. Evira

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan tulipolte-niminen kasvitauti voi aiheuttaa epidemioita suuressa osassa Suomea. Eviran selvityksen mukaan Suomen sää on suotuisa kasvitaudin leviämiselle.

Omena ja päärynä sekä useat koristepuu- ja pensaslajit ovat alttiita taudille. Eviran selvitysten perusteella kasvitauti voi aiheuttaa epidemioita Etelä-Suomessa joka viides vuosi sekä Itä- ja Keski-Suomessa lähes joka toinen vuosi. Sää on suotuisa kasvitaudin syntymiselle Rovaniemellä asti.

Tiedot perustuvat Eviran selvitykseen siitä, kuinka usein Suomen sääolot mahdollistavat tulipoltte-epidemian syntymisen omenoilla. Tulipoltetta todettiin ensimmäisen kerran Suomessa viime vuonna ahvenanmaalaisella päärynäviljelmällä.