Uuden ajan reinikaiset tuntevat mopopojat ja nappaavat vorot – lähipoliisikokeilu palauttaa maijat kylänraitille

Poliisi käynnistää tänä vuonna lähipoliisikokeilun neljän poliisilaitoksen, Itä-Suomen, Lounais-Suomen, Oulun ja Pohjanmaan, alueella. Tarkoituksena on tuoda poliisi kylänraitille ja lisätä turvallisuuden tunnetta pitkien etäisyyksien maaseutupaikkakunnilla.

Kotimaa
Näkymä kylänraitille poliisiauton ikkunasta.
Pekka Havukainen / Yle

Lähipoliisin työt aloittava vanhempi konstaapeli Mika Paajanen uskoo, että kotiseudun kylänraitilla uskalletaan nykäistä tuttua hihasta, vaikka tuo tuttu kantaa nykyään virka-asua.

– Olen kotoisin Hirvensalmelta. Uskon, että seudun tuntemuksesta on lähipoliisin työssä enemmän hyötyä kuin haittaa, sanoo Paajanen.

Kuntalaisten luottamuksen Paajanen aikoo herättää olemalla läsnä ja osallistumalla eri tapahtumiin. Aiemmin muun muassa liikkuvassa poliisissa työskennellyt Paajanen on tottunut erilaisiin valvontatehtäviin ja kohtaamisiin niin aikuisten kuin vaikkapa mopopoikien kanssa.

– Tietysti myös hälytystehtäviä hoidetaan, mutta varmasti vierailen esimerkiksi kouluilla puhumassa eri asioista.

Poliisin aloittama lähipoliisikokeilu näkyy ensimmäisten joukossa Itä-Suomen poliisilaitoksella, jossa työnsä aloittaa kolme lähipoliisia. Lähipoliisit toimivat ainakin Pertunmaan, Hirvensalmen, Kangasniemen, Puumalan ja Sulkavan alueella. Lähipoliisikokeilun tavoitteena on tuoda poliisi lähemmäs kansalaisia.

– Tämä on ennalta estävää poliisityötä. Ennen kaikkea poliisi näkyy aiempaa enemmän, kuten kansalaiset ovat toivoneet. Vaikka some-maailmaan on siirrytty, poliisi on tärkeä nähdä edelleen myös naamatusten, kertoo ylikomisario Petri Isokuortti Itä-Suomen polisilaitokselta.

Viime vuosina poliisipalvelut ovat keskittyneet maakuntien keskustaajamiin, mikä on herättänyt keskustelua kuntalaisten palveluiden eriarvoistumisesta.

– Lähipoliisi tekee työtä joustavasti ja monipuolisesti. Vanhasta sekamiesjärjestelmästä, joka oli aikanaan nimismiespiireissä käytössä, parhaita osioita otetaan nyt nykyaikaiseen malliin mukaan, toteaa Isokuortti.

Poliisi toivoo palautetta kuntalaisilta kokeilun edetessä. Lähipoliisikokeilu kestää tämän vuoden ja sen kustannukset ovat noin 100 000 euroa poliisilaitosta kohden.

– Neljän alueellisen kokeilun lisäksi myös valtakunnallisesti meillä on menossa nopean toiminnan projekti, kertoo poliisijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisihallituksesta.

Lähipoliisi Mika Paajanen
Pekka Havukainen / Yle

Kunnat ottavat lähipoliisit avosylin vastaan

Kunnissa lähipoliisikokeilu on otettu myönteisesti vastaan. Esimerkiksi Hirvensalmea on kyselyissä kehuttu turvalliseksi kunnaksi, mutta kuntalaisilta on tullut palautetta siitä, että poliisi voisi näkyä eri puoliilla kuntaa nykyistä enemmän. Ruhasen mielestä nimenomaan turvallisuuden tunteen ylläpitäminen on lähipoliisin tärkein tehtävä.

– Olemme erittäin tyytyväisiä ja iloisia siitä, että lähipoliisihanke alkaa myös täällä Hirvensalmella. Kylän omilla poliiseilla on ollut pitkät perinteet, ja siitä on pitkä aika, kun meillä on ollut oma poliisi, sanoo Hirvensalmen kunnanjohtaja Seppo Ruhanen.

Ruhanen muistaa nimeltä puolenkymmentä Hirvensalmella aikanaan vaikuttanutta poliisia. Mieleen on jäänyt niin värikkäitä persoonallisuuksia kuin asiallisuudestaan kuuluisia virkamiehiä. Sosiaalisuudesta ja helposti lähestyttävästä persoonallisuudesta on apua myös nykyajan reinikaisten työssä, eikä huumorintajukaan ole pahitteeksi, arvioi kunnanjohtaja.

– Se pilke silmäkulmassa, jonka tänään näin uusilla lähipoliiseilla, antaa odottaa paljon.