1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Marjastuskin verolle? Jokamiehenoikeudet kauppatavarana uusille metsäveroille

Maanomistajia edustava MTK väläyttää jokamiehenoikeuksiin puuttumista, jos valtio pakottaa metsänomistajat verotuksella puunmyyntiin. Marjastuskin joutuisi verolle. Maaseutuyrittäjät kavahtavat ajatusta.

Vapaa marjastusoikeus on tärkeä suomalaisten luonnonkäytön ja maaseutuyrittäjyyden kannalta. Kuva: Yle / Tenho Tornberg

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vastustaa jyrkästi veromalleja, joita on ehdotettu vauhdittamaan puun liikettä markkinoille.

MTK:ta edustavan Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa Marttila aprikoi, että jos tällaisia veroja väläytellään, johtaa se väistämättä keskusteluun jokamiehenoikeuksista. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi kalastuksenhoitomaksun kaltainen maksu myös marjastukseen.

- Aivan varmasti teille ilmestyy puomeja, sanoo Marttila lehden haastattelussa.

Jokamiehenoikeuksiin ei tule koskea

Simo Moisio

Vapaa marjastusoikeus  pyhistä pyhin periaate

Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moisio sanoo, että vapaata marjastusoikeutta puolustetaan viimeiseen saakka.

- Jokamiehenoikeuksiin ei tule koskea. Sillä on suuri merkitys suomalaisten luonnossa liikkumisen, luonnonvarojen käytön sekä maaseutuyrittäjyyden kannalta, sanoo Moisio.

Jos vapaaseen marjastukseen kajotaan, merkitsisi se monen marja- ja sieniyrittäjän toiminnan loppumista.

Se ajaisi maaseudun yritystoiminnan alas

Simo Moisio

- Se ajaisi maaseudun yritystoiminnan alas, ennustaa Moisio.

Maanomistajia myös ymmärrettävä

Moision mukaan tilanteen voi ymmärtää metsänomistajien kannalta.

- Jos metsän maapohjalle asetetaan esimerkiksi kiinteistövero, merkitsisi se sitä, että maanomistaja maksaisi verot ja muut korjaisivat taloudellisen hyödyn esimerkiksi marjoja ja sieniä poimimalla, sanoo Moisio.

Moisio näkee ristiriidan eikä usko, että päättäjät haluavat tällaisen tilanteen syntyvän.

Maaseudun Tulevaisuuden mukaan Maa- ja metsätalousministeriön työryhmässä on keskusteltu niin sanotusta ennakkoverosta. Siinä metsänomistajat maksavat vuosittain veroa metsän tuotosta. Vero palautettaisiin puukaupan jälkeen. Tavoitteena on vauhdittaa puun liikettä metsästä markkinoille.