Elektroniikkaa hamunneet oululaisrosvot jäivät poliisin haaviin

Oulun keskustassa murtauduttiin viihde-elektroniikkaa myyvään liikkeeseen varhain aamuyöllä keskiviikkona.

Kotimaa

Oulun keskustassa sijaitsevaan liikkeeseen murtauduttiin puoli neljän aikaan aamuyöllä keskiviikkona. Varkaat veivät mukanaan noin 15 tuhannen euron arvosta matkapuhelimia, tietokoneita ja muita oheislaitteita.

Poliisi tavoitti lähinnä Apple-merkkisiä tuotteita varastaneet tekijät toiselta puolelta Oulun keskustaa. Kaksi kiinni jäänyttä oululaismiestä ovat poliisin vanhoja tuttuja.

Varastettu omaisuus saatiin kokonaisuudessaan takaisin. Toinen miehistä oli murtautunut samaiseen liikkeeseen jo kerran aikaisemmin kuluvan vuoden tammikuussa ja oli matkustuskiellossa. Poliisi esittää ainakin tätä miestä vangittavaksi.