Joka kymmenes lapsi kärsii yksinäisyydestä - "kukaan ei edes huomaa, jos mä yhtäkkiä kuolen pois" 

Jo 5–6-vuotiaissa on paljon yksinäisiä lapsia. Pojat yksinäisiä tyttöjä useammin.

Aamu-tv
Niina Junttila
Kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila aamu-tv:ssä.

Jo hyvin pieni lapsi voi kärsiä yksinäisyydestä, kertoo kasvatuspsykologian dosentti Niina Junttila Turun yliopistosta. Hän on tutkinut yksinäisyyttä 16 vuotta ja häneltä on juuri julkaistu kirja Kavereita nolla, joka pureutuu lasten ja nuorten yksinäisyyteen.

– Nuorimmat haastattelemani lapset olivat viisivuotiaita. Jo 5–6-vuotiaista löytyi aivan selkeästi noin 10 prosentin ryhmä tosi yksinäisiä. He olivat yksinäisiä myös kahden kuukauden päästä uusintahaastattelussa, Junttila kertoi Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Junttilan mukaan kaikista lapsista ja nuorista joka viides on jossain vaiheessa kokonaan ilman kavereita. Hän on haastatellut suuren joukon lapsia.

– He kokevat voimakastakin yksinäisyyttä, mutta se kestää hetken ja lähtee pois. Heistä puolet eli joka kymmenes on pidempiaikaisesti yksinäinen, vähän useammin pojat ja vähän useammin yläkouluikäisenä, Junttila sanoo.

– Pojat vastaavat vuosi toisensa perään, että he toivoisivat, että olisi joku joka kuuntelisi ja ymmärtäisi. Heidän mielestään semmoista ystävää ei itsellä ole.

"Yksinäisyys lamaannuttava kokemus"

Junttilan mukaan pitenevä yksinäisyys lisää negatiivisia seurauksia.

– Yksinäisyys on lapselle lamaannuttava kokemus. Tytöt kuvailevat sitä niin, että "mä oon näkymätön ja huomaamaton, on ihan sama olenko olemassa vai en. Kukaan ei edes huomaisi, jos mä yhtäkkiä kuolisin pois tai lähtisin täältä", Junttila kertoo.

– Yksi neljäsluokkalainen poika taas kertoi, että mieluummin joku vaikka hakkaisi kuin että kukaan ei edes huomaa häntä. Hän oli useita vuosia samalla luokalla ja silti tuntui, ettei kaverit muista edes hänen nimeään. Täydellinen kuulumattomuuden tunne, kyllä se tuntuu pahalta, Junttila kertoo.

Yksinäisyys voi Junttilan mukaan olla osin sattumanvaraista, mutta syitäkin löytyy. Koetaan muun muassa erilaisuutta, yksinäinen poikkeaa omasta mielestään jotenkin toisista.

– Sitten on ihan lapsuuden kaltoinkohteluja ja heikompia sosiaalisia taitoja.

Oireet pahentuneet

Junttilan mukaan yksinäisyys ei välttämättä ole lisääntynyt tai levinnyt, mutta siitä kärsivien lasten oireet ovat pahentuneet.

– Siihen tulee enemmän ahdistuneisuutta, masennusta, syömishäiriöitä ja monenlaisia muita ongelmia myöhemmin nuoruudessa.

Junttilan mukaan alakoululaisilla yksinäisyys on jo suhteellisen pysyvää. Moni saa kuitenkin katkaistua yksinäisyyden siirryttyään yläkouluun. Etsikkoaika on ensimmäiset puoli vuotta seiskaluokalla.

– Siinä kohtaa voit löytää ystävän ja pääset hyvään tilanteeseen. Sitten jos seisot eka puoli vuotta muitten ulkopuolella, niin valitettavan usein jäät ulkopuolelle koko yläkoulun ajaksi.

Junttilan mukaan yksinäisyyttä on tuotu liian vähän päättäjien ja opettajien tietoon. Junttilan mielestä koulut ja myös päiväkodit voivat tehdä paljonkin yksinäisyyden kitkemiseksi.

– Koulujen luokkakoot tuntuvat kasvavan jatkuvasti. Tiedetään, että mitä suurempi luokka sitä enemmän siellä on yksinäisiä. Isossa luokassa on helppo jäädä hukkaan, siellä on niitä huomaamattomia, joita ei tarvita mukaan leikkeihin, kun osallistujia on muutenkin paljon.

Myös vanhempien esimerkki vaikuttaa. He voivat opettaa lapsilleen sosiaalisia taitoja ja vuorovaikutusta.

– Ihan arkipäivän asioita. Mutta tuntuu että kiireen keskellä ne joskus unohtuu. Keskustelu ja perheen sisäinen vuorovaikutus jää heikommalle.