1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Brasiliaa kuohuttaa: Sambattiinko Riossa diktaattorin rahoilla?

Sambakarnevaalin voittajakoulun syytetään tanssineen Päiväntasaajan Guinean hirmuhallitsijan kustantamana.

Sambakoulu Beija-Flor esiintyi Riossa maanantaina. Kuva: Antonio Lacerda / EPA

Brasiliassa Rio de Janeiron karnevaalin loisteliaan sambakisan keskiviikkona voittanut sambakoulu on joutunut selvittämään, mistä sen hulppean shown rahoitus oli peräisin.

Brasilialaisen O Globo -lehden mukaan Keski-Afrikassa sijaitsevan Päiväntasaajan Guinean hirmuhallitsija Teodoro Obiang olisi maksanut 3 miljoonaa euroa kulkueen järjestämisestä. Beija-Florin sambakoulu ylisti esityksessään Päiväntasaajan Guineaa, sen maisemia ja luontoa.

Jos väite Obiangin anteliaasta lahjasta pitää paikkansa, tuotti se myös tulosta. Beija-Flor eli Kolibri-koulu nappasi sambakarnevaalin mestaruuden myöhään keskiviikkona.

Sambakisassa pärjää vain näyttävällä esityksellä. Sambakoulujen on arvioitu käyttävän tyypillisesti noin puolitoista miljoonaa euroa esityksiinsä. Tuomarit arvioivat muun muassa esityksen puvustusta, lavasteita sekä soittajien ja tanssijoiden taituruutta.

Koulu on toistaiseksi myöntänyt, että se on saanut kulttuurista tukea ja kankaita Päiväntasaajan Guineasta. Väitteet miljoonalahjoituksesta se on kuitenkin kiistänyt.

Teodoro Obiang Kuva: Stephanie Lecocq / EPA

Korruptoitunutta hallintoa pienessä öljyvaltiossa 35 vuotta johtanut upporikas ja itsevaltainen Obiang on Afrikan vauraimpia hallitsijoita. Hän nousi valtaan verisellä vallankaappauksella vuonna 1979. Ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet Obiangin hallintoa räikeistä ihmisoikeusloukkauksista ja poliittisten vastustajien vaientamisesta. Obiangin lähipiiriä tutkitaan rahanpesusta ja korruptiosta.

Brasilialaislehtien mukaan Obiang perheineen on karnevaalin vakiovieraita ja tuttu näky Rion luksushotelleissa.

Beija-Flor on yksi karnevaalin suosituimpia kouluja ja se on voittanut sambakarnevaalin kaksitoista kertaa aikaisemmin. Koulun johtaja on kiistänyt, että esitys olisi pyrkinyt ylistämään Obiangin hirmuvaltaa vaan ainoastaan kertomaan Länsi-Afrikassa sijaitsevan maasta ja sen luonnosta.

Sambakoulujen rahavirrat ovat herättäneet tyrmistystä aiemminkin. Rahoittajien joukosta on paljastunut muun muassa huumekauppiaita ja muita alamaailman rahakkaita.

Vuonna 2006 toinen sambakoulu joutui arvosteluryöpyn kohteeksi, kun sen väitettiin ottaneen vastaan varoja Venezuelan itsevaltaiselta johtajalta Hugo Chávezilta. Koulun arvosteltiin esittäneen Chávezin hallintoa vastineeksi myönteisessä valossa.