Ruotsin kuningasparin vierailu muistetaan Imatralla "Silvialla oli sininen jakkupuku ja lierihattu"

Imatran kadut täyttyivät elokuussa 1983, kun Ruotsin kuningaspari Kaarle XVI Kustaa ja Silvia saapuivat vierailulle kaupunkiin. Moni imatralainen muistaakin tuon vierailun hyvin, koska he pääsivät näkemään kuningasparin hyvin läheltä.

ilmiöt
Lehdet uutisoivat Ruotsin kuningasparin vierailusta Imatran tehtailla vuonna 1983.
Lehdet uutisoivat Ruotsin kuningasparin vierailusta Imatran tehtailla vuonna 1983. (Enso-Gutzeit henkilökunnan lehti 5/1983 [vas.], Paperiliitto 6.9.1983)Yle

Ruotsin kuningaspari Kaarle XVI Kustaa ja Silvia saapuvat Lappeenrantaan Suomen valtiovierailun yhteydessä kahden viikon kuluttua 5. maaliskuuta. Vierailun tarkempaa aikataulua ei ole toistaiseksi julkistettu, joten lappeenrantalaiset eivät voi vielä suunnitella missä kuningasparin voisi nähdä vaikka vilaukselta.

Vastaavanlainen vierailu sai Imatralla elokuussa 1983 liikkeelle valtavat määrät ihmisiä. Kuningaspari saapui junalla Savonlinnasta Imatralle ja keskusliikenneaseman ympäristö oli täynnä kansaa.

Imatralaiset Veikko ja Kerttu Pohjola olivat lastensa kanssa aseman lähellä odottamassa kuningasparia.

Kaikki tienvarret olivat täynnä

Sakari Tossavainen

– Lapsiperheitä oli valtavan paljon, mutta näimme kuningasparin hyvin. Sinne oli levitetty punainen matto. Vaimo muistaa, että Silvialla oli päällään sininen jakkupuku ja lierihattu, kertoo Veikko Pohjola.

Tehdasväen keskellä

Kuningasparin ohjelmaan Imatralla kuului myös vierailu silloisen Enso-Gutzeit Oy:n Kaukopään tehtaille.

Kaarle Kustaan ja Silvian tutustumiskohteina tehtaalla olivat paperikone 8 ja kartonkikone 4. Imatralainen Sakari Tossavainen näki kuningasparin työpaikallaan.

– Työpäivä oli prosessinohjaustietokoneella neloskoneen vieressä. Yleensä kaikki vieraat tuotiin aina sille koneelle, koska tietokone oli vielä silloin aika erikoisuus. Tehtaan väkeä oli paljon paikalla. Se oli sellainen tilaisuus, että siitä oli tiedotettu. Väkeä oli kerääntynyt Kaukopäähän muutenkin. Kaikki tienvarret olivat täynnä, muistelee Tossavainen.