Koe uusi yle.fi

Näkökulma: Suomalainen fitness-intoilu on Ranskassa outoa

Siinä missä suomalainen kuntoilee tuloshakuisesti sykemittarin avulla, käy ranskalainen kuntosalilla lähinnä tunnelmoimassa. Ranskalainen ei ehkä ymmärrä intervallitreenien ja proteiinirahkan kaikkia hienouksia, mutta häneltä voisi oppia kohtuullisuutta, kirjoittaa Annastiina Heikkilä.

urheilu
Annastiina Heikkilä
Annastiina HeikkiläYle

En todellakaan ole mikään himoliikkuja, mutta ranskalaisella kuntosalilla tunnen itseni fitness-naiseksi. Teen juuri niin monta vatsalihasliikettä kuin ohjaaja käskee, viimeiset niistä silkan sisun voimin. Kun tulee hauisliikkeiden vuoro, hamuan salin ainoana yli yhden kilon käsipainot. Kukaan ranskalainen ei niihin koske – ehkä peläten lihaksia, ehkä ylimääräistä rasitusta.

Ja jos paikalle sattuu toinen pohjoismaalainen, tunnistan välittömästi hengenheimolaisen. Me olemme ne ylienergiset hikoilijat, jotka puuskutamme pystypunnerruksia kasvot saunapuhtaina.

Kun suomalainen uhraa kalenteristaan tunnin liikunnalle, hän tekee sen täysillä. Hiki valuu ja suussa tuntuu verenmaku, kun kunnon kansalainen vetää crossfit-treenin tai juoksee intervalleja tulevaa puolimaratonia ajatellen.

Ranskalainen taas käy salilla tunnelmoimassa. Kuntosalille tullaan seurustelemaan, näyttäytymään ja sen lomassa hieman liikkumaankin. Proteiinijuomien sijaan rautaisimmilla herroilla on treenieväänään suklaakeksejä, soutulaitteessa luetaan poliittista satiirilehteä.

Hikoilemista ranskalainen pyrkii välttämään. Moni kiireinen pariisitar tulee aerobic-tunnille lounastauollaan ja saattaa siksi jumpata jakkupuku päällä, suihkussa kun ei ehdi käydä ennen toimistolle paluuta. Yleisesti salilla kuuluu olla vähintään huulipunaa, lisäksi ehkä kokoelma kiliseviä koruja ja mahdollisesti nahkatakki.

Suomalaisesta moinen epäkäytännöllisyys on tietenkin ihan käsittämätöntä. Meille liikunta on vakavahenkinen suoritus, jonka tulokset pyritään optimoimaan oikean ruokavalion ja älykkäiden tekstiilien avulla. Suomalainen ähkii, puhkii, verryttelee ja venyttelee sekä tarkkailee kehittymistään erilaisten teknisten laitteiden avulla.

Älyshortsit ja harjoittelutietokone? Ranskalainen viis veisaa moisesta. Hän saattaa keskustella naapurin Pierren kanssa kolmekymmentä minuuttia, hölkätä juoksumatolla sitten kuusi minuuttia ja poistua salilta tyytyväisenä päivän suoritukseen.

Hassua kenties, mutta madaltaa toisaalta kynnystä ylipäätään saapua salille. Kun suomalainen kaikki tai ei mitään -tyyli karsii joukosta amatöörit, mahtuu ranskalaiseen jumppasaliin kokoelma kaikenkuntoisia ja -ikäisiä tyyppejä. Tunneilla ja lihaskuntolaitteissa näkee myös huomattavan iäkkäitä herroja ja rouvia. Heidän polvensa nousee kenties muita hitaammin, mutta nousee silti.

Silmiinpistävää onkin ranskalaisten hoikkuus ja kohtuullinen peruskunto, suklaakeksivälipaloista ja leväperäisestä urheiluharrastamisesta huolimatta. Monikaan ranskalaisista ei ehkä pärjäisi teräsmieskisassa tai ymmärtäisi #salilekasalilvika- ja #eikipuueihyötyy-tyyppisten sloganien perimmäistä ajatusta. Mutta portaat jaksaa jokainen täkäläinen nousta – sekä tietenkin juosta tarvittaessa korkokengissä metroon.

Ranskalaisen mallin valttina onkin kohtuullisuus. Se tarkoittaa äärisuoritusten karttamista, mikä voi meikäläisestä vaikuttaa löysäilyltä. Ajatuksena on kuitenkin kaiken harrastaminen sopivina annoksina: niin vatsalihasten, suklaan kuin punaviininkin.