Arctic Pride – ilolla ja ylpeydellä yhdenvertaisuuden puolesta

Kolmatta kertaa järjestetty Arctic Pride -kulkue keräsi lauantaina satoja osallistujia. Järjestäjien alustavan arvion mukaan osallistujia oli viitisensataa, poliisista kulkueen väkimäärä arvioitiin noin puolta pienemmäksi.

Kotimaa
Arctic Pride -kulkue Rovaniemellä
Sauli Antikainen / Yle
Rovaniemen Seta ry:n puheenjohtaja Mari Mäki
Rovaniemen Setan puheenjohtaja Mari Mäkeä haastattelee Bikka Puoskari. Kuva: Sauli Antikainen / Yle

Rovaniemellä vietetään parhaillaan koko viikonlopun kestävää tasa-arvon ja moninaisuuden juhlaa, Arctic Pridea. Tapahtuma tuo esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen elämää arktisilla leveyksillä sekä kannustaa jokaista olemaan itsensä ja kunnioittamaan erilaisuutta muissa.

Tilanne alkaa olla jo paljon parempi.

Mari Mäki

Arctic Pride-tapahtumalla on suuri merkitys paitsi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville lappilaisille, myös imagoasiana koko alueelle.

– Uskon että myös symbolisesti sillä on iso merkitys Rovaniemelle ja Lapille siinä, miten esimerkiksi nuoret hakevat työpaikkaa ja opiskelupaikkaa ja mikä paikkakunta tuntuu houkuttelevalta, sanoo Rovaniemen Seta ry:n puheenjohtaja Mari Mäki.

Mäen mukaan ilmapiiri pohjoisessa muuttuu koko ajan suvaitsevaisemmalksi.

– Tässä on tapahtunut positiivista asennemuutosta jo pidemmällä aikavälillä. Tilanne alkaa olla jo paljon parempi. Siitä kertoo myös Pride-tapahtuman suosio ja kasvava yhteistyökumppanien määräkin. Kyllä asennemuutosta on ilmassa.

Suvaitsevainen Lappi

Lauantaina vuorossa oli yksi viikonlopun kohokohdista, eli kolmatta kertaa järjestetty Arctic Pride -kulkue.

Ihmiset saavat tulla sellaisina kuin ovat. Ja monille tämä voi olla se ainoa hetki, kun saavat olla mitä ovat.

Jessica Flinck

– Näytämme, että täälläkin on ihmisiä, jotka haluavat esimerkiksi kävellä kulkueessa ja järjestää tällaista tapahtumaa. Että tämä ei ole vain etelän juttu. Ja näytämme myös, että Lappi on tosi suvaitsevainen paikka elää, sanoo kulkueeseen mukaan aikonut Iida Niva.

Pride-kulkueen kirjavaan joukkoon toivotettiin tervetulleeksi jokainen, joka haluaa osoittaa tukensa avoimelle Lapille.

– Ihmiset saavat tulla sellaisina kuin ovat. Ja monille tämä voi olla se ainoa hetki, kun saavat olla mitä ovat. Ja kokea sitä, että muutkin saavat olla. Se on hirveän tärkeää, ja haluan osoittaa tukeni heille kaikille, sanoo Jessica Flinck.

Kulkueessa marssi järjestäjien alustavan arvion mukaan viitisensataa ihmistä. Paikalla ollut poliisipartio puolestaan arvioi osallistujamäärän noin puolta pienemmäksi.

Tilanne idässä hirvittää

Arctic Pride kerää osallistujia paitsi koko Lapista, myös muualta Suomesta ja naapurimaista.

Rovaniemelle on saapunut pride-tapahtumien perustajia ympäri pohjoiskalottia ja Venäjältäkin, missä homoihin kohdistuva syrjintä ja väkivaltaiset teot ovat lisääntyneet ja vähemmistöjen asemaa on heikennetty niin, että nyt mikä tahansa homoseksuaalisuuden ei-vihamielinen käsittely voidaan tulkita rangaistavaksi propagadaksi.

– Kyllähän se suoraan sanottuna hirvittää, että tuossa ihan rajan takana voi olla jo noin hurja meininki, kun täällä on asiat kuitenkin vielä aika hyvin, sanoo Rovaniemen Setan puheenjohtaja Mari Mäki.

Osallistujia ympäri Suomen

Kolmas Arctic Pride on tuonut Rovaniemelle väkeä koko Lapista ja eri puolilta Suomea. Jyväskyläläinen Pete Janhunen kertoo tulleensa katsomaan priden pohjoista ulottuvuutta.

– Ja näyttää aika hyvältä! Hyvin värikästä porukkaa ja upea fiilis!

Ihmisellä pitää olla oikeus asua missä tahansa päin Suomea. Ei voi ajatella että vain Etelä-Suomessa voisi olla oma itsensä.

Anssi Pirttijärvi

Janhunen sanoo Rovaniemen näyttäytyvän Keski-Suomesta katsottuna melko suvaitsevaisena kaupunkina.

– Rovaniemellä on aika paljon [yliopistossa] taideaineita, se varmasti vaikuttaa. Mutta kun mennään pohjoisempaan päin, niin en osaa sanoa onko miten foobista. Toivottavasti ei! Ja toivottavasti tämä avartaa ihmisten näkemyksiä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvista ihmisistä.

Helsinkiläisen Anssi Pirttijärven mielestä pohjoinen sateenkaariviikonloppu tukee seksuuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien lappilaisten oikeuksia.

– Ihmisellä pitää olla oikeus asua missä tahansa päin Suomea. Ei voi ajatella että vain Etelä-Suomessa voisi olla oma itsensä.

Arctic Priden vuoksi Rovaniemelle on matkustanut myös valtakunnallisen Seta ry:n puheenjohtaja Panu Mäenpää.

– Ihanaa, että saamme olla täällä. Ja mahtavaa, että jokainen meistä on kutsuttu olemaan täällä juuri sellaisena kuin haluaa olla, Mäenpää sanoo.

Iloa ja ylpeyttä, mutta myös ristiriitaisia tunteita

Kulkueen lähdön alla Rovaniemen kansalaistorilla oltiin etupäässä yksiselitteisen positiivisin mielin. Kulkueen jatkoksi aikonut Tiitu kertoi kuitenkin olevansa paikalla ristiriitaisin tuntein.

– Minun on vaikea suhtautua siihen, että on kulkueita, joissa halutaan muodostua yhtenäiseksi joukoksi kuitenkin haluten hyväksyntää joltakin vallalla olevalta kulttuurilta.

Tiituksi esittäytyneen kulkueeseen osallistujan mielestä priden luoma yhtenäisyys on ongelmallinen illuusio.

– Tämä on kompleksinen asia: on hienoa että ihmiset ryhmittyvät jonkin asian kuten ihmisarvon puolesta, mutta silti se yhtenäisyys on jotenkin mietityttävää.