Juicesta on tekeillä toinenkin elokuva – "Tämä on vähän tyhmä tilanne"

Myös käsikirjoittaja Heikki Vihinen ja ohjaaja Antti Jokinen suunnittelevat elokuvaa Juice Leskisestä. Vihisen mukaan he eivät tienneet mitään toisesta Juice-elokuvasta.

Kotimaa
näyttelijä Heikki Vihinen, Kummeli V
Jan Hynnä / Yle

Juice Leskisestä on tekeillä toinenkin elokuva. Asiasta kertoi ensimmäiseksi Ilta-Sanomille elokuvan käsikirjoittajaksi palkattu Heikki Vihinen. Elokuvan tuottaa Solar Films ja ohjaa Antti Jokinen.

Torstaina toinen tuotantoyhtiö, Yellow Film, kertoi tekevänsä elokuvan Juicesta kirjoitetun elämäkerran pohjalta. Tuon elokuvan pääosaan on valittu näyttelijä Riku Nieminen.

Käsikirjoittaja Heikki Vihinen sanoo, että hän ei tiennyt mitään toisesta Juice-elokuvasta.

– Tämä on tyhmä tilanne tällä hetkellä, mutta en tiedä. Katsotaan nyt sitten. Kunhan vaan tehdään Leskisestä elokuva. Minulle on loppupeleissä ihan sama, kuka sen tekee, jos tekee hyvän, Vihinen sanoo.

– Tämä on kuitenkin pieni kielialue, jolla tällaiset päällekkäisprojektit ovat jotenkin epäilyttäviä. Mutta katsotaan, voimmeko yhdistää voimia. Sehän olisi tietysti kiinnostavaa, Vihinen jatkaa.

Heikki Vihinen oli käsikirjoittajana myös Solar Filmsin tuottamassa Mannerheim-elokuvassa, jonka teko kariutui yli kymmenen vuoden työn jälkeen rahoitusvaikeuksiin.

– Toivon, että tälle ei tule samanlaista kohtaloa tälle Leskiselle, Vihinen sanoo.