1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Soini EU-lipun polttamisesta: Ei mitään tolkkua

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoo Yle Radio 1:n sunnuntaina esitettävässä Horisontti-ohjelmassa, ettei ymmärrä puolueen nuorisojärjestön halua provosoida tahallaan polttamalla Euroopan unionin lippu.

Timo Soini Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini ei ymmärrä puolueen nuorisojärjestön aikomusta polttaa EU-lippu.

Perussuomalaiset Nuoret julkistaa tänä viikonloppuna Eurooppa-politiikkaa käsittelevän ohjelmansa Mikkelissä ja aikoo myös polttaa Euroopan unionin lipun. PS-Nuorten mukaan heidän linjansa muuttuu EU-kriittisestä EU-vastaiseksi.

Soini sanoo Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa, ettei ymmärrä lipun polttamisen kaltaista tahallista provosointia. Hänen mukaansa nuorisojärjestössä myös tiedetään hänen kantansa asiaan.

– Ei suomalainen tapa ole lipun poltto. Siinä ei ole mitään tolkkua, Soini sanoo huomenna sunnuntaina esitettävässä Horisontti-ohjelmassa.

Hän toivoo, että kyseisen tempauksen sijaan nuorisojärjestö tempaisisi esimerkiksi työttömien nuorten asioiden parantamisen puolesta.

– Nuoriso tekee niin kuin tekee ja vastaa siitä, Soini sanoo.

Niikko muistuttaa hyvistä tavoista

Myöskään perussuomalaisten kansanedustajalta Mika Niikolta ei heru ymmärrystä nuorisojärjestön tempaukselle. Hän sanoo tiedotteessa, että PS-nuorten johdon pitäisi ymmärtää, ettei politiikkaa ole järkevää tehdä hyvien tapojen vastaisesti.

Hänen mukaansa on hyvä, että PS-nuoret tekee kansallismielistä politiikkaa, mutta tapa kuinka sitä tehdään herättää hänen mukaansa enemmän pahennusta kuin kiitosta.

Horisontti-ohjelma esitetään Yle Radio 1:ssä sunnuntaina kello 12.15. alkaen.