Näkökulma: Oscar-gaala ei ollut valmis vuoden oikeasti parhaalle elokuvalle

Uutta luoneet elokuvat joutuivat tyytymään vähäisempiin palkintoihin, kun showbisnes palkitsi kaltaisiaan ja puhui kauniita, kirjoittavat Yle Uutisten kulttuuritoimittajat Jenni-Maarit Koponen ja Janne Sundqvist.

elokuvat
Ellar Coltrane.
Ellar Coltrane.Mike Nelson / EPA

_Birdman _selätti kilpailijansa viime yön Oscar-gaalassa, odotetusti. Parempiakin elokuvia oli ehdolla, mutta elokuva kulahtaneen filmitähden yrityksestä nousta uuteen maineeseen teatterissa oli kuin tehty kultapatsasta varten. Mikä kiinnostaisikaan palkintojen saajista äänestäviä showbisnes-ihmisiä enemmän kuin sankarillinen – jos myös karu – tarina showbisneksestä.

Harmillista oli, että 12 vuoden aikana kuvattu kasvutarina Boyhood _sai vain yhden palkinnon. Elokuva olisi ansainnut parhaan elokuvan pystin omaperäisyydellään, konstailemattomalla liikuttavuudellaan ja uudenlaisella kerronnallaan. _Birdmanista ja Boyhoodista jälkimmäinen on se, joka muistetaan vielä vuosien jälkeenkin.

Myös miespääosan palkinto meni väärään osoitteeseen. Eddie Redmayne voitti kaksintaistelussa Michael Keatonin, vaikka hänen roolinsa latteassa Kaiken teoriassa juuttuikin ulkokohtaiseen kuvaukseen fyysisesti sairaasta miehestä. Keatonin intensiivisen, omaan henkilöhistoriaan lomittuva rooli olisi ansainnut enemmän tunnustusta.

Väsyttävimmillään tuntui kuin katsoisi elokuva-alan muistotilaisuutta alan suurimman juhlan sijaan.

Palkinnot menivät yleisösuosikkien sijaan arthouse-elokuville. EsimerkiksiThe Grand Budapest Hotelinkaltaisen pienen elokuvan kahmimat neljä palkintoa ovat esimerkki siitä, että rohkea omaperäisyys kannattaa. Ehdokkaista suurin yleisömagneettiAmerican Sniperpalkittiin vain äänileikkauksesta.

Koko gaala tuntui tänä vuonna vähän haalealta. Viime vuoden julkkisselfien kaltaisia tempauksia ei nähty, ja väsyttävimmillään tuntui kuin katsoisi elokuva-alan muistotilaisuutta alan suurimman juhlan sijaan. Siitäkin huolimatta, että vuoden aikana kuolleiden muisteluosiossa Robin Williams sai hämmentävän vähän huomiota.

Muille asioille Oscareissa itkettiin vielä enemmän kuin aikaisemmin. Tunteisiin vetoavat puheet olivat gaalan parasta antia. Patricia Arquette vaati palkkatasa-arvoa naisten ja miesten välille. Naisasialle olikin aihetta, sillä naisohjaajaa ei esimerkiksi kelpuutettu ollenkaan ohjaajaehdokkaiden joukkoon.

Martin Luther King -elokuvaSelmantunnuskappaleen esittäneet John Legend ja Common muistuttivat, ettei tasa-arvo mustien ja valkoisten välillä ole täysin toteutunut Yhdysvalloissa.The Imitation Gamenkäsikirjoittaja kannusti kaikkia itseään outona pitäviä olemaan rohkeasti oma outo itsensä. Puheet liikuttivat ja Dolby-teatterissa kyynelehdittiin kuinVain elämäässäkonsanaan.

Birdmanista ja Boyhoodista jälkimmäinen on se, joka muistetaan vielä vuosien jälkeenkin.

Juontaja Neil Patrick Harris veti show’n käyntiin hauskalla musikaalinumerolla. Se ja ehdokaselokuvia parodioinut sketsi jäivät kuitenkin yksittäisiksi huipuiksi muuten melko vaisussa illassa. Silloin, kun Harris jaksoi yrittää muutakin kuin vaivaannuttaa, ei vitseille uskallettu aina nauraa. CitizenFour-dokumenttielokuvan palkitsemisen jälkeen Harris totesi, että jostain syystä tietovuotaja Edward Snowden ei itse päässyt paikalle. Harrisin heitto oli sanaleikki, sillä hän käytti englannin reason-sanan tilalla sanaa treason (suom. maanpetos). Yleisö ei kuitenkaan lämmennyt, vaikka se oli äänestänyt Snowdenista kertovan elokuvan voittajaksi asti.

Musiikkiesitykset olivat tutun tympeitä. Silti gaalan latteutta kuvaa hyvin se, että etukäteen hehkutettu Lady Gagan esiintyminen oli vielä muitakin hillitympi. Musiikillisesti ja visuaalisesti veto oli hieno, mutta räväkkyydestä tunnetun Gagan esitykseksi se vaikutti turhankin konservatiiviselta. Musikaalikappaleista koostuvaa numeroa katsoessa tuntui siltä, että kohta Gaga repii häämekkoa muistuttavan asunsa, että show voisi alkaa.