Syyrian sotaa paennut perheenisä kaipaa töitä ja juttuseuraa – "Tulevaisuus ei ole meitä, vaan lapsia varten"

Vuonna 2011 Syyriasta paennut Al-Kasemin perhe on asunut puoli vuotta Raisiossa. Isä, äiti ja 5-vuotiaat kaksoset opettelevat kuumeisesti suomea. Ilman kielitaitoa perhe on eristyksissä.

Syyria
Isä ja keinuvat lapset.
Mamoun Al-Kasem kaipaa töihin ja haluaa sen vuoksi oppia suomea. Hän haluaisi myös tutustua suomalaisiin.Joona Haarala / Yle

Al-Kasemin perhe – isä, äiti ja 5-vuotiaat kaksoset – saapui Suomeen viime vuonna 25. elokuuta. Samana maanantaina Ukrainan presidentti hajotti parlamentin, Ruotsin pikku prinsessa aloitti päiväkodin ja parisataa Suomen kurdia osoitti mieltään Isisiä vastaan Turussa. Perhe vain matkusti. Kilometrejä jäi taakse 3 500.

Kun kerrostalohuoneiston ovi Raision Tikanmaalla vihdoin aukesi, koko perhe oli lopen uupunut.

– Emme tehneet mitään. Menimme vain heti nukkumaan, 37-vuotias Mamoun Al-Kasem muistelee.

Vasta seuraavana aamuna helpotus vyöryi yli.

– Tuntui, että nyt todella olemme turvassa. Täällä asiat menevät lain mukaan, ja lapsista pidetään hyvää huolta, isä huokaisee.

55 päivää vankilassa

Mamoun Al-Kasem, hänen vaimonsa Ibtesam Al-Zoubi ja lapset pakenivat Syyrian sotaa jo helmikuussa 2011, kun kotikaupungissa Daraassa oli vielä kohtuullisen rauhallista.

– Lähdimme lasten vuoksi. Kotikaupungissa oli todella raskasta. Poliisi ja armeija veivät koko ajan ihmisiä kaduilta ja kodeista. Pelkäsimme lasten vuoksi, IbtesamAl-Zoubi sanoo.

Vankilassa minua vain lyötiin. En tiedä miksi.

Mamoud Al-Kasem

Pelko ei syntynyt tyhjästä. Syrian Network for Human Rights –järjestön mukaan Syyriassa kuolee lapsi joka toinen tunti.

Ennen lähtöä perheen isä oli viettänyt vankilassa 55 päivää tietämättä syytä. Omasta mielestään hän pääsi vähällä.

– Vankilassa minua vain lyötiin. Ei muuta. En tiedä miksi.

Isän vapauduttua helmikuussa 2011 perhe pakeni Jordaniaan Ramthan kaupunkiin.

Miljoonat ovat paenneet

YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan joka neljäs sekunti joku joutuu jättämään kotinsa vastoin tahtoaan – kuten Al-Kasemitkin.

Ensin lähti isä. Kolme päivää myöhemmin lähti äiti, ja lapset seurasivat perässä. Ramthassa oli vielä tuolloin niin vähän pakolaisia, että he saivat vuokrattua talon. Myöhemmin alueelle on noussut myös leirejä.

– Meillä oli Ramthassa sukulaisia, ja se oli lähellä rajaa. Se on vähän samanlainen kaupunki kuin Raisio. Tulimme rajan yli ihan normaalisti passeilla. Puoli vuotta myöhemmin Ramthaan tuli tuhansia ihmisiä. Ihmisiä oli niin paljon, Al-Zoubi kertoo.

Vuoden 2013 loppupuolella perhe sai tietää pääsevänsä Eurooppaan.

– Kauas pohjoiseen. Suomeen, Al-Kasem nauraa ja osoittaa ylös kohti kattoa.

– Olimme iloisia ja innoissamme, hän lisää.

Perheen lähdön aikoihin, vuoden 2014 puolivälissä, YK:n mandaatin alla oli yhteensä 13 miljoonaa pakolaista. Neljäsosa heistä oli syyrialaisia. Tällä hetkellä UNHCR:n rekisterissä on yksin Syyrian pakolaisia yli 3,7 miljoonaa. Rekisteröimättömiä Syyrian pakolaisia on arviolta yli 80 000.

Uusi kieli tarttuu hitaasti

Kesällä 2014 perhe pakkasi laukkunsa. He lensivät Suomeen Jordanian pääkaupungin Ammanin kautta. Perille Raisioon he saapuivat iltapäivällä 25. elokuuta. Päivämäärä tulee vanhempien suusta kuin liukuhihnalta.

– Silloin oli vielä lämmin, isä sanoo ja viittaa ulos loskaiselle pihalle.

Alussa aivan kaikki oli uutta. Perhe tarvitsi apua jopa ruokaostosten tekemiseen.

Ensimmäiselle kauppareissulle Mamoun Al-Kasem sai sosiaalitoimistosta ostoskuponkeja, joista ei anneta rahaa takaisin. Ostokset jäivät vajaiksi, joten mies kävi täydennyskierroksella. Kassalla ei kuitenkaan enää muistettu, että osa tavaroista oli maksettu ja veloitettiin tuplahintaa. Ilman kielitaitoa Al-Kasem oli hukassa.

– Soitin sosiaalityöntekijälle, joka hoiti asian.

Nyt nelihenkinen perhe on asunut Suomessa puoli vuotta. Elämä on hiljalleen siirtynyt raiteilleen, vaikka joka puolella vastaan tuleviin isoihin koiriin onkin totuttelemista.

Vanhemmat pääsivät kielikurssille ja lapset päiväkotiin tammikuussa 2015. Kurssilla uusia sanoja tulee kymmenen päivässä. Etenkin isän on vaikea muistaa niitä kaikkia. Hän alkaa nauraa ja levitellä käsiään, kun toimittaja kysyy, mitä hän on ehtinyt oppia.

– Mitä kuuluu, yksi, kaksi, kuusi, iso, pitkä, mies luettelee.

– Viimeksi opettelimme eläimiä, mutten muista yhtään. Kielen opettelu on niin vaikeaa, mutta suomen oppiminen on minulle tärkeää.

Ibtesam Al-Zoubille kieli on tarttunut paremmin. Hän uskoo sen johtuvan siitä, että on opiskellut hieman englantia.

Toiveissa kielitaito ja työpaikka

Kolmanneksella maahanmuuttajista ei ole ainuttakaan kantasuomalaista ystävää. Al-Kasemin perheellä on yksi suomalaisystävä, joka käy heidän luonaan.

– Tutustuimme sosiaalitoimiston välityksellä. Hän puhuu arabiaa. Haluan kovasti tutustua suomalaisiin ihmisiin, Momoun Al-Kasem sanoo.

Etenkin kaksoset Firas ja Tasnem kaipaavat seuraa. Päiväkodista huolimatta kavereiden saaminen on vaikeaa, kun suomalaislasten kanssa ei voi puhua juuri mitään.

– Kaksoset villiintyvät, koska heillä ei ole kuin toisensa, äiti tuumaa.

Jopa vuosikymmeniä Suomessa asuneiden maahanmuuttajien on vaikea löytää töitä. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilasto vuodelta 2013 kertoo, että maahanmuuttajien työllisyysaste on 62 prosenttia. Parhaiten työllistyvät yli 25-vuotiaat miehet.

Al-Kasem haluaisi jo kovasti töihin. Kotona istuminen on miehelle vierasta.

– Olen leipuri, mutta ehkä sen alan töiden löytäminen on vaikeaa Suomessa. Voisin myös työskennellä kuljettajana. Minusta tuntuu, että pääsemme osaksi tätä yhteiskuntaa.

Isälle on kuitenkin tärkeintä, että lapsilla on kaikki hyvin. Jos vanhemmat eivät pärjää, ehkä kaksoset kuitenkin menestyvät Suomessa.

– Tulevaisuus ei ole meitä, vaan lapsia varten. Meille sanottiin, että he ovat sen ikäisiä, että oppivat kielen vielä hyvin.

Haastateltavien sitaatit on käännetty arabiasta suomeksi.

Lähteet: UNHCR, Maahanmuuttovirasto, Tilastokeskus.