60 kilon kuvaputkitelkkareista litteiksi näytöiksi – tekniikka muuttuu huimalla vauhdilla

Lempiohjelman tallentamiseen ei tarvita enää kasetteja ja erillistä laitteistoa, vaan se onnistuu napin painalluksella. Tulevaisuudessa fyysisiä laitteita tarvitaan entistä vähemmän, koska tietoa tallennetaan pilvipalveluihin eli eri palvelimille.

ilmiöt
Teuvo Karhu esittelee televisioita elektroniikkamyymälässä.
Antti Kettumäki / Yle

30-vuotta elektroniikan parissa työskennellyt Teuvo Karhu on nähnyt teknisen kehityksen dramaattisen muutoksen. Kun ennen televisio-ohjelman tallentamiseen piti olla videokasetti ja erillinen laite, nyt kaikki tapahtuu napin painalluksella.

– Muutoksen ero on kuin yöllä ja päivällä. Nykyään tallennus onnistuu pieneen laitteeseen helposti, kertoo erikoismyyjä Teuvo Karhu Kajaanin Gigantista.

Tarjolla on monenlaista viihde-elektroniikkaa, ja joskus kuluttajasta tuntuukin siltä, että on todellisessa viihdeviidakossa laitteiden kanssa. Silti asiakkaat ovat valveutuneita.

– Useimmilla on laitteen osto jo valmiiksi mietittynä. Laitteesta on osattu katsoa tietoa nettisivuilta ja monista muista lähteistä. Myös ystävät ovat auttaneet kertomalla omat neuvonsa. Myymälässä palvelu on edelleen oleellisin seikka. Asiantuntevat myyjät ovat tärkeässä asemassa. Tietotaito on edelleen ylitse muiden. Itse tavara on tärkeä, mutta asiakas kaipaa tukea.

Myyjiltä vaaditaan myös vastuuta.

– Sitä vaaditaan hyvin paljon. Vastuullisuus nousee esiin esimerkiksi siinä, mitä me tarjotaan ja mitä vaihtoehtoja esitetään.

Tekniikka kehittyy entisestään

Tekninen kehitys ei jää tähän. Jatkossa käy niin, että laitteita tarvitaan yhä vähemmän.

Fyysisiä laitteita tarvitaan vähemmän, kun tietoa tallennetaan esimerkiksi palvelimelle.

Teuvo Karhu

– Vaikea sanoa millaisin harppauksin mennään jatkossa, mutta käytännössä fyysisiä laitteita tarvitaan vähemmän, kun tietoa tallennetaan esimerkiksi palvelimelle.

Teuvo Karhulle on jäänyt päällimmäisenä mieleen televisioiden huikea kehitys.

– Ennen ne olivat 60 kioa painavia ja 60 senttiä syviä kuvaputkitelevisioita. Nyt ne ovat 2–5 senttiä paksuja ja 10–20 kiloa painaviksi. Kuvan ja äänen laatu on parantunut huomattavasti. Tämä on minun vastuualueellani suurin ja näkyvin muutos.