Kahdessa maassa toimiva yrittäjä: Verotus ja kuljetustuki sorsivat suomalaisia

Ruotsissa ja Suomessa rauta- ja maatalouskauppaa harjoittava yrittäjä Jukka Lakkapää toivoisi, että Lapin kansanedustajat keskittyisivät toden teolla rajakaupan esteiden poistamiseen.

Kotimaa
Rekka ajaa talvisella maantiellä
Anna Sirén / Yle

Lapin tulevien kansanedustajien toivotaan paneutuvan aiempaa uutterammin rajakaupan esteiden poistamiseen.

Lapin Kauppakamarin rajakauppavaliokunnan puheenjohtaja Jukka Lakkapää tähdentää, että esimerkiksi verotusta koskevan lainsäädännön pitäisi kohdella yrityksiä tasavertaisesti sekä Suomessa, Ruotsissa että Norjassa.

Lakkapää muistuttaa, että myös kuljetustuki on naapurimaissa huomattavasti suurempi kuin Suomessa, mikä vääristää kilpailua. Suomessa tuki on ollut alimmillaan viisi prosenttia kuljetuskustannuksista.

– Ruotsissa puhutaan lähialueella 30 prosentista ja kun mennään kauemmaksi niin puhutaan yli puolesta. Ruotsi on tasapainossa, eli voit toimittaa tavaraa pohjoisesta etelään ja etelästä pohjoiseen, sanoo Suomessa ja Ruotsissa rauta- ja maatalouskauppaa pyörittävä Jukka Lakkapää.

– Se pitää ihan eri lajiin paikkakuntia lämpimänä.

Alueellista kuljetustukea on Suomessa päätetty jatkaa ainakin vuoteen 2017 asti. Samalla tukimääriä korotettiin ja tukijärjestelmää uusittiin.