Hyppää sisältöön

Virolaiselokuva "1944" sovittelee kansallisia traumoja

Virossa ei ole vieläkään toivuttu toisen maailmansodan aiheuttamista traumoista. Tätä mieltä on historiallisen elokuvan "1944" ohjaa Elmo Nüganen. Juuri ensi-iltansa saanut elokuva kuvaa virolaisten vaikeaa asemaa Saksan ja Neuvostoliiton välisissä taisteluissa.

Elokuvan käsikirjoittaja Leo Kunnas on koonnut filmin tekovaiheista ja vuoden 1944 sodan taustoista kirjan. Kuva: Risto Vuorinen / Yle

Ohjaaja Elemo Nüganen toivoo virolaisen uutuusfilminsä 1944 olevan kansallinen sovitteluelokuva. Kun talvisodan tarinat on jo kauan sitten puitu Suomessa, ei toisen maailmansodan traumoja ole Nügasen mukaan kyetty vieläkään käsittelemään Virossa.

Sota viilsi syvät haavat Viron kansaan muun muassa siksi, että rintamille värvätyt 130 000  virolaista joutuivat  sotimaan rintamille yleensä mielivaltaisesti saksalaisten tai puna-armeijan sotilaiden rinnalle. Heidän piti etsiä kiväärinsä tähtäimeen maanmiehiään, joskus jopa sukulaisiaan. Saiko virolaissotilas ylleen Saksan Waffen-SS:n vai puna-armeijan asepuvun, riippui lähinnä henkilön syntymävuodesta.

Vieras univormu, vieras sota

- Silloin ei kysytty ihmisen halua, mielipidettä tai vakaumusta. Sinut pantiin sotimaan rintamalle vieraan vallan puolesta.  Talvisodassa suomalaiset tiesivät sotivansa Suomen puolesta omassa asepuvussaan. Virolaisilla ei ollut omia asepukuja. Heidän oli sodittava vieraassa univormussa ja täysin vieraassa sodassa, sanoo Nüganen.

Mitä teet, kun vastaasi tulee toinen virolainen, maanmiehesi, puna-armeijan asepuvussa, kysyy Waffen-SS -univormuun puettu virolaisnuorukainen elokuvan kohtauksessa. Toisessa tilanteessa puna-armeijassa palveleva virolainen kieltäytyy teloittamasta sotaa metsään paenneita teini-ikäisiä virolaispoikia. Neuvostoupseeri rankaisee maanmiehiään suojellutta sotilasta ampumalla hänet siihen paikkaan.

Ohjaaja kertoo sodan aikana olleen aivan yleistä, että perheen isä taisteli rintaman toisella puolella, perheen poika toisella puolella. Oli myös yleistä, että kun ei haluttu sotia tietyssä asepuvussa, siirryttiin taistelemaan rintaman toiselle puolelle. Useimmille virolaisille oli vastenmielistä muun muassa liittyä saksalaisten joukkoihin, sillä Saksaa pidetään Viron historiallisena ja pitkäaikaisena vihollisena.

Elokuvassa kuvataan sotaa Saksan miehittämässä Virossa molemmissa armeijoissa palvelleiden nuorten virolaissoturien näkökulmasta. Filmi alkaa kesästä 1944, kun puna-armeija käynnistää Koillis-Virossa tunkeutumisensa kohti Tallinnaa. Saksan armeija pysäyttää välillä etenemisen Suomenlahden ja Peipsijärven välisellä Tannenbergin linjalla. Sinimäkien taisteluissa puna-armeija koki valtavia mies- ja kalustotappioita.

Maaraskuun lopussa puna-armeija valloittaa saksalaisilta Saarenmaalla Sõrven niemen. Koko Viro on puna-armeija hallussa.  Tallinnan Pitkän Hermannin torniin jää liehumaan Neuvostoliiton punalippu lähes puoleksi vuosisadaksi.

Ei alistumiselle

Filmin käsikirjoittaja Leo Kunnas sanoo, että 1944 on myös vuonna 1939 tapahtuneen ns. äänettömän alistumisen vastainen filmi.  Presidentti Konstantin Päts ja itsenäisen maan hallitus uskoivat Viron välttävän sodan salliessaan Neuvostoliiton tukikohtien sijoittamisen Viron maaperälle. 

-Toive ei toteutunut, vaan Viro miehitettiin. Se hävisi kaiken - itsenäisyytensä ja vapautensa. Alistumisen jälkeen ei ketään voi syyttää siitä, että hän teki väärin. Silloin tehtiin valinta, joka yleensä pystyttiin tekemään , sanoo Kunnas.

Elokuvan historiallisen merkityksen ymmärtää jo yksin Viron kansan kokemien tappioiden taustaa vasten. Viro menetti toisen maailmansodan melskeissä kaatuneina, pakolaisina ja Siperiaan kyyditettyinä lähes 300 000 ihmistä, eli neljänneksen kansasta. Esimerkiksi puna-armeijaan värvätyistä 55 000:sta virolaisesta yli 3 000 hukkui laivamatkalla Tallinnasta Leningradiin elokuussa 1941. 12 000 värvättyä kuoli nälkään ja muihin rasituksiin. 

On sovittelun aika

Ohjaaja Elmo Nüganen sanoo elokuvansa olevan tärkeä etenkin sukupolvelle, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia sodan tapahtumista. Arasta aiheesta tehty historiallinen filmi on jo koonnut elokuvasaleihin myös iäkkäitä veteraaneja, jotka taistelivat 1944 eri puolilla rintamaa. Heidän arvionsa lopputuloksesta on ollut hyväksyvä.

- Veteraaneja nuorempi sukupolvi tekee nopeita johtopäätöksiä ja ryhtyy osoittelemaan sormella tyyliin "sinulla oli se asepuku eli olet sellainen, sinulla oli toinen asepuku eli olet sellainen". On tärkeää, että emme tee päätelmiä  kansallisuuden mukaan tyyliin "sinä olet venäläinen eli olet sellainen, sinä olet virolainen eli olet tuollainen", sanoo Nüganen.

- Elokuva auttaa tekemään harkitumpia johtopäätöksiä, jotta liikkuisimme eteenpäin. Meidän on ymmärrettävä, että sisässämme ovat edelleen sodan traumat.  Salista poistuessaan virolainen ymmärtää, että sormella osoittelu ei ole paikallaan. Veteraanit, jotka taistelivat rintamilla vieraissa tunnuksissa,  eivät voi tehdä enää mitään. Sodan aikana oli hyvin paljon seikkoja, joille he eivät itse voineet tehdä yhtään mitään, lisää Nüganen.

Ennätysalku teattereissa

Viime perjantaina 20. helmikuuta teattereihin tullut "1944" kokosi ensimmäisen viikonlopun aikana lähes 20 000 katsojaa. Se on enemmän kuin yksikään muu virolaisfilmi on kerännyt avausviikonlopun aikana.

Toiseksi eniten katsojia avauspäivinä on kerännyt Elmo Nügasen ensimmäinen näytelmäelokuva Nimet marmoritaululla. Sen avausviikonlopun saldo oli vuonna 2002 vajaat 16 000 katsojaa. Kaikkiaan elokuva keräsi Virossa 167 000 katsojaa.

Syksyllä Suomessa elokuvaohjelmistoon saapuvan 1944 -elokuvan ovat tuottaneet virolainen Taska Film ja suomalainen MRP Matila Röhr PProductions. Filmiä on tukenut muun muassa Viron puolustusvoimat. Elokuva on maksanut lähes kaksi miljoonaa euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus on 150 000 euroa.