Koe uusi yle.fi

Analyytikko: Hallituksen Talvivaara-päätös linjassa aiempien viestien kanssa

Hallitus ilmoitti tiistaina 97 miljoonan euron määrärahasta, joka liittyy Talvivaaran kaivosta koskeviin järjestelyihin. Inderesin analyytikko Antti Viljakainen sanoo määrärahan riittävän tarvittaessa vähemmistöosuuteen.

Talvivaara

Inderesin analyytikko Antti Viljakainen sanoo, että hallituksen ilmoittama määräraha, joka koskee Talvivaaran kaivoksen mahdollisia järjestelyjä, on linjassa aiempien viestien kanssa.

– Valtio on kommunikoinut, että he ovat valmiita osallistumaan tähän Talvivaaran kaivoksen pelastusprosessiin vähemmistöosuudella. Rahoituspäätös on mielestäni linjassa aikaisempien viestien kanssa.

Työ- ja elinkeinoministeriö kertoi tiistaina tiedotteessaan, että hallitus on päättänyt täydentää lisätalousarvioesitystään 97 miljoonalla eurolla. Määräraha mahdollistaa sekä Talvivaaran kaivoksen yritys- ja omistusjärjestelyihin osallistumisen että vaihtoehtoisesti sulkemiseen tähtäävien toimien aloittamisen.

Viljakaisen mukaan summasta ei voi päätellä muuta kuin sen, että se riittää tarvittaessa vähemmistöosuuteen.

– Kun huomioidaan, että kaivoksen liiketoiminta täytyy ostaa konkurssipesältä ja sen jälkeen tarvitaan vielä merkittäviä kassavaroja tuotannon käynnistämiseen, hän jatkaa.

Ministeriö totesi, että määrärahaesitys tehdään tilanteessa, jossa kaivostoiminnan jatkosta ei ole varmuutta. Eduskunnan istuntokausi päättyy 13. maaliskuuta.

– Tämä on siinä mielessä järkevä liike, että ainakaan vaalit eivät pääse hidastamaan prosessia, jos se nytkähtäisi eteenpäin. Vaalit eivät ole tulppana, Viljakainen arvioi. Hän ei kommentoi sitä, miten todennäköistä on, että asia etenisi eduskunnan vaalitauon aikana.

– On hyvin vaikea arvioida, mitä tarvitsisi tapahtua, että mahdollisten sijoittajien kiinnostus realisoituisi konkreettiseksi ostotarjoukseksi Talvivaaran kaivoksesta. Se voi viedä viikkoja, kuukausia.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hallituspolitiikka

Asiantuntijat varoittavat kaaoksesta: Soten uudet tietojärjestelmät yhä liian hataralla pohjalla

Doping

Venäjä menetti taas lisää Sotshin olympiamitaleita – kisojen mitalitilaston ykkösenä keikkunut isäntämaa on pudonnut jo neljänneksi

Egypti

Egyptin media: Ainakin 235 kuollut hyökkäyksessä moskeijaan

Maajoukkuekoripallo

Tässä on Susijengin kokoonpano MM-karsinta-avaukseen – Korisliigan paras kotimainen pistemies ulkona